perjantai 12. elokuuta 2016

Verkostoitumista Berliinin E.C.C.O. tapaamisessa

Espanjan edustajat esittelivät maansa uuden ja yhteisen järjestön perustamisprosessia.
Eikä siis oltu keskustelemassa terveyssandaaleista vaan kulttuuriperinnön konservoinnin ammattiosaamisesta, koulutuksesta ja Euroopan laajuisesta konservointialan aseman vakiinnuttamisesta. Kesäkuun alussa kokoontuivat Euroopan eri maiden konservointialan järjestöjen E.C.C.O. (European Confederation of Conservator-Restorers' Organisation) edustajat ja puheenjohtajat Berliinissä järjestön yleiskokoukseen ja 25-vuotisjuhlaseminaariin. Matkustin ensimmäiseen E.C.C.O. tapaamiseeni Konservaattoriliiton puheenjohtajana yhdessä E.C.C.O. edustajamme Mari Lenckin kanssa. Odotin tapahtumaa suurella mielenkiinnolla oppiakseni enemmän E.C.C.O.:n toiminnasta ja yhdistyksen tekemästä työstä konservointialan hyväksi.


Kierroksella Neues Museumissa.

Merkittävämpiä E.C.C.O.:n laatimista ohjeistuksesta ovat koulutukseen ja ammattiosaamiseen liittyvä Competences for Access to the Conservation-Restoration Profession sekä Professional Guidelines (I-III). Niiden avulla pyritään ammatille saamaan  yhteneväinen eurooppalainen linjaus ja taso. Konservointi on kansainvälinen ammatti ja yhä useampi vastavalmistunut suuntaakin töihin ulkomaille, kuten minä aikoinani. Tähän liikkuvuuteen yhteneväinen osaamisen ja koulutuksen arviointimalli luo rekrytoijalle samat puitteet arvioida hakijoiden ammattiosaamisen tasoa.


Lounastauon verkostoitumista.

E.C.C.O. tekee myös päämäärätietoista lobbaustyötä saadakseen konservaattorin ammatin suojattua eurooppalaisella tasolla tietyt kriteerit täyttäviin koulutuksen saaneisiin ammattilaisiin. Tämä työ ei tapahdu hetkessä vaan vaatii paljon vaikuttavia puheenvuoroja ja näkyvyyttä eri Euroopan päätäntäelimien tapaamisissa. E.C.C.O.:n puheenjohtaja Susan Corr tekee tätä työtä jatkuvasti yhdessä komitean muiden jäsenten kanssa. Erittäin ihailtavaa! Usko on kova siihen, että jonain päivänä konservaattoreina työskentelevät vain alan koulutuksen saaneet ammattilaiset. Berliinissä laadittiin myös Berlin Declaration. Julistuksen on tarkoitus toimia kannanottona konservointialan asioiden edistämiseksi eurooppalaisella tasolla. Julistus julkaistaan seuraavassa konservaattoriliiton lehdessä.

Juhlaseminaarissa.
Tilaisuus oli myös oiva paikka verkostoitua ja sehän onkin monesti yksi erilaisten tapaamisten ja seminaarien parasta sekä hyödykkäintä antia. Pohjoismaisella Konservaattoriliitolla on jo pitkät ja toimivat perinteet yhteistyöstä muiden Pohjoismaisten edustajien kanssa. Berliinissä tämä valmis verkosto antoi mukavasti tukea tapaamisessa ja se tarjosi myös ajatusten vaihdolle saman taustaisen pohjan. 

Ensi vuonna E.C.C.O.:n vuosikokous pidetään Tukholmassa ja sen yhteyteen Ruotsalaiset kollegamme suunnittelevat seminaaripäivää, johon kaikki Pohjoismaisen konservaattoriliiton jäsenet voisivat osallistua. Toivottavasti tämä toteutuu, sillä ainakin itselle E.C.C.O:n ammattimme hyväksi tekemä työ konkretisoitui Berliinin tapaamisen myötä ja nyt olen jaksanut myös kesälomalukemisina kahlata lävitse E.C.C.O.:n nettisivuiltakin löytyvät eri dokumentit. http://www.ecco-eu.org/documents/
Noista dokumenteista meidän kaikkien Konservaattoriliiton jäsenten tulisi ainakin tuntea Professional Guidelines (I-III), koska sekä yhdistyksemme että sen jäsenet ovat sitoutuneet niitä noudattamaan.

Elokuisin terveisin,
Jaana, joka sai esitellä itseään Suomen presidenttinä E.C.C.O. tapahtuman ajan.


Kirjoittaja,
Jaana Kataja
Puheenjohtaja, Konservaattoriliitto
Tekstiilikonservaattori, Kymenlaakson museo, Kotka




P.S. Jos haluat kirjoittaa blogiin konservointiin liittyvistä asioista, laita viestiä yhteydenottolomakkeella. Kaikki näkökulmat kulttuuriperinnön suojeluun ja konservointiin littyvistä asioista ovat tervetulleita.