maanantai 15. huhtikuuta 2013

Paperikonservaattoriopiskelijan huhtikuisia kertomuksia osa 3

Kolmannen opiskeluvuoden syyskausi alkoi työharjoitteluesitelmillä. Jokaisen harjoittelussa olleen on tehtävä powerpoint-esitelmä työharjoittelustaan. Hieman paikan kuvausta ja tärkeimmät työtehtävät, sekä jotain omista tavoitteistaan ja niiden toteutumisista. Syyskausi alkoi myös uusilla konservointialan opiskelijoilla, jotka suurin osa huuli pyöreänä kuunteli esitelmiämme ja saivat varmasti tosi ammattitaitoisen kuvan meistä kolmosista. Itse ainakin koin näin ensimmäisenä syksynäni.

Esitelmissä vilisi hirveä määrä merkitykseltään täysin tuntemattomia sanoja, kaikenmaailman aineiden nimityksiä ja vaikka mitä. Aika nopeasti ymmärsin mitä tarkoittaa esimerkiksi konsolidointi, sillä se esiintyi varsin useassa esitelmässä ja koska yleensä kuvamateriaalia on enemmän kuin tarpeeksi, aivot yhdistävät nämä seikat ja kas ensimmäiset opit menevät jo perille. (Konsolidointi, engl. consolidate = vahvistus, lujittaminen.)

Nyt pääsimme myös käsiksi kirjoihin, tuohon lempiaiheeseeni paperikonservoinnissa. Anna Perälä luennoi meille sidoshistoriasta SLS:n (Svenska litteratursällskapet i Finland rf.) tiloissa, jossa oli runsaasti esimerkkejä kirjoista kautta historian. Toki Anna toi myös omia kappaleitaan näytille. Ihan muutama kuvaesimerkki kirjojen kirjosta:





Kirjoja ei ollut ihan joka pojalla, joten korjauksia joutui välillä tekemään, ja mikä jottei puukantinen kirja pysy kasassa ompelemalla kannenpalaset toisiinsa. Alla sama opus kannen puolelta kuvattuna.





Vanhoissa kirjoissa on sisällä vaikka mitä kaunista, mutta myös hauskaakin, tässä pukki parka roikkuu, ties mistä syystä, mahastaan kurottuna.
Kaksi kirjaa näppärästi "samoissa kansissa".

Kirjojen kannet eivät aina ole olleet pelkkää nahkaa, siitä esimerkkinä tämä kirjontatyö.

Yksityiskohdissa on nähty paljon vaivaa, tässä kirjaa kiinnipitävä mekanismi.
Metallia on käytetty muuallakin kuin kiinnitysmekanismissa, tämän pienen kirjan reunat ja keksiosa on koristeltu messingillä.
Syksyllä vietimme kolme kolmen päivän jaksoa Sastamalassa kirjoja sitomassa Harri Aaltosen opastuksella. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olen siellä ravannut useamman vuoden aina silloin tällöin Harrin vaimon pitämillä kirjansidontakursseilla (Tarja Rajakangas, http://www.kirjatar.fi/). Opin taas lisää kirjansidonta-asioita, tosin hieman uudempaa sellaista kuin mihin intohimoni osuu, mutta ei kai sitä ihminen liikaa voi oppia. Tässä hieman kuvia kirjansidontakurssilta.


Kirjan selän taive lyötynä ja tukikangas liimattuna
Päällysmateriaalin (kluutti) kulman teko itselleni uudella tavalla.








Kaksisydämisen kapiteelin ompelua
3 eritavoin sidottua kirjaa valmistui kurssilla
Muita kursseja oli mm. englantia, metodologiaa, kehysten konservointia ja kultausta käsittelevä kurssi. Konservointitentti-nimellä kulkeva kurssi oli pienoistutkielman tekoa ja innovaatioprojektin myötä luokka jaettiin kahtia ja ryhmät saivat omat kohteensa. 

Kävimme myös paljon vierailukäynneillä, kuten kahtena aikaisempanakin vuotena, jos olen unohtanut mainita. Kehystämössä näimme kuinka vikkelästi kehystäminen käy alan ammattilaisilla, siksi aionkin sen myös ammattilaisille jättää. Kirjansitomo Jokinen oli myös yksi kohteista, kuten myös pahvipakkauksia valmistava yritys. Sastamalassa kävimme kirjan museo Pukstaavissa.

Kehysasian yhteydessä kävimme kehystämön lisäksi myös Ateneumissa konservointipuolella jossa kehystettävänä oli pari herkkää pastellimaalausta ja seurasimme sivusta miten kehystäminen tapahtui. Toki saimme välillä myös ojentaa valkoisiin puuvillahansikkaisiin verhoillun kätemme ihan hiukan pitämään kehystyksessä apuna käytettyä maalaustelinettä paikoillaan.

Kehystämössä ammattilainen pyöritteli taidokkaasti koristekehystä.















Iltapuhteinani koulussa käsittelin mm. ystäväni arkistomateriaalia, kuivapuhdistaen, pesten, suoristaen, lajitellen, skannaten ja asianmukaisesti pakaten. Kunnes koitti maaliskuu ja oli aika lähteä työharjoitteluun, tällä kertaa Itävaltaan. Siitä sitten seuraavassa kirjoituksessa.

Tähän lopuksi vielä ennen ja jälkeen kuvat tuosta mainitsemastani ystävän arkistomateriaalista. Tämä siis oli aineistoa joka oli ollut kymmeniä vuosia muistaakseni navetan ylisillä tms. ja kattokin oli puoliksi romahtanut. Ystävä oli kauhonut papereita muovikasseihin, tietämättä mitä kaikkea ne sisälsivät.

Aineisto oli enimmäkseen tässä muodossa toimitettaessa, rytyssä, mytyssä ja pölyssä sekä hiirten ja rottien ulostetta seassa.

Ja tässä muodossa aineisto palautettiin valmiina.

Pitäkäähän tärkeistä papereistanne huoli ja vaikka ette itse niistä olisi niin kiinnostunut, niin jälkipolvenne saattavat olla. Ja jos olette sitä mieltä, että jälkipolvien ei tarvitse niistä mitään tietää, niin tuhotkaa sitten ajoissa.






keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Paperikonservaattoriopiskelijan huhtikuisia kertomuksia osa 2


Toinen opiskeluvuosi alkoi vapaaehtoisella kursilla, joka oli ennen varsinaista koulun alkua. Opiskelu on niin kivaa, että sitä pitää tehdä kouluajan ulkopuolellakin, toki kurssista sai opintopisteitä, että ei sitä nyt ilman jotain hyötyä loma-ajallaan opiskele. Vaikka olihan kurssista muutakin hyötyä, oppi erilaisia tekniikoita ja tutustui samalla myös jo alalla vaikuttaviin paperikonservaattoreihin, sillä tämä oli yhteistyökurssi. Kurssi järjestettiin oppilaitoksessamme paperikonservointiluokassa.

Kuvassa Lin Zhang Freund, kurssin vetäjä ja tietenkin kurssin alkuun kuuluu pakollinen powerpoint sulkeistuokio. Usein sulkeiset ovat rasittavia ja energiaa syöviä, mutta tätä  kyllä kuunteli mielellään.

Meitä oli muutama 3-4 hengen ryhmä jossa jokaisessa oli oppilaita ja alan konkareita. Omassa ryhmässäni oli vielä italialainen konservointikemian opiskelija.

Kurssin aikana kokeiltiin erilaisia paperin taustaamismenetelmiä sekä myös paperin pesua pöydällä, joka olikin mielenkiintoinen tuttavuus tekniikkana. Nämä erilaiset taustaamisharjoitukset johdatteli meitä sitten näyttelyyn menevien julisteiden pesuun ja taustaamiseen.

Ennen mitään kosteuskäsittelyjä tarkastettiin kohteesta värien liukoisuus. Koska kyseessä oli vain vesikäsittelyjä eikä lainkaan liuottimia tms. testattiin värin liukoisuus vedellä kostutetulla pumpulipuikolla. Punainen väri on yleensä se herkin kaveri leviämään, vaikka muut värit eivät liukenisikaan, niin punainen saattaa liueta. Tässä tapauksessa ei ollut hätää, saatoimme edetä pesukäsittelyyn ja taustaamiseen.

Jokaisella ryhmällä oli kaksi julistetta ja luokassa kävi aikamoinen hyörinä koska jokainen juliste oli kutakuinkin pöydän kokoinen, joten tilaa tarvittiin rutkasti.


Sillä välin kun juliste oli pesty yhdellä pöydällä ja odotteli taustausmateriaalia, taustausmateriaalia kostutettiin ja liisteriä levitettiin toisella pöydällä. Joku ryhmä taisi pestä "perinteiseen" tapaan työnsä pesualtaassa.

Viereisessä kuvassa vehnätärkkelysliisterillä liisteröity taustaamiseen käytettävä japaninpaperi on asettumassa aloilleen julisteen takapuolelle. Paperin molemmin puolin on konservaattori joka samaan aikaan toisella kädellä kannattelee taustauspaperia ja toisella kädellä varovasti leveällä siveltimellä ohjailee paperin laskeutumista.

Taustauspaperin paikoilleen laiton jälkeen seurasi vielä useita työvaiheita joiden jälkeen julisteet pingotettiin vesivanerilevylle kuivumaan.

Tässä julisteemme ylösalaisin, joka ei muuten vaikuta kuivumiseen, hienosäädettävänä kuivatusalustallaan. Anna ryhmästämme pitelee muovitaskua suojana kun minä suihkutan dahlia sprayerilla hienojakoisen vesisuihkun reunaan joka on hieman vinoon asettunut Uudelleen kostutettuna sitä mahdollista vähän liikutella ja saada ryppyjä oiottua.

Tuota samaa muovitaskua käytettiin myös siinä vaiheessa kun taustauspaperia "koputeltiin" kiinni julisteeseen kovalla harjalla. Oikeastaan jopa hakattiin, mutta se kuulostaa niin kovin radikaalilta. Muovin läpi koputtaen käytiin kauttaaltaan koko julisteala läpi, reunoissa se oli varsinkin tärkeää, että paperit pysyvät varmasti yhdessä. Muovin läpi siksi, ettei kosteaan paperiin aiheuteta vaurioita.

Tässä vielä pieni kuva harjasta.













Kummasti sitä saa näköjään aikaan tekstiä ja kuvia lyhyestä kurssista. Muuten kurssilta kertyi itselleni valokuvia jotakuinkin 80 kpl:tta. Otan yleensä paljon kuvia, sillä ne toimivat hyvin muistin ja muistiinpanojen tukena.

Vuoden aikana ehtii paljon, vaikka välillä tuntuu siltä, ettei mitään ole saanut aikaiseksi. Ennen joulua meillä oli mm. grafiikan kurssi, jossa grafiikan tunnistuksesta ja historiasta oli vastuussa Heikki Malme Ateneumin taidemuseosta. Kurssiin kuului myös grafiikan tunnistamista "livenä" Ateneumin tiloissa, sekä koululla vielä erikseen käytännön grafiikkaa, eli pääsimme itse kokeilemaan eri tekniikoita. Jonkin verran tuli jo kokeiltua 1993 kun olin taidekoulussa, mutta olihan se loppujenlopuksi hauskaa pitkästä aikaa. Vaikeuksia tosin oli keksiä mitä sitä sitten tekisi, kun ei viitsisi kuparilevyä raaputtaa ihan vaan kokeilun vuoksi, varsinkin kun oli sitä ammoin jo tehnyt.

Kursseihin kuului myös mikrobiologiaa, jossa tutustuttiin erilaisiin ötököihin ja kasvatettiin bakteereja ja homeita elatusalustoilla. Tulipa sitä myös katsottua mitä kaikkea sitä omassa kodissaan ilmassa leijuu tai mitä kaikkea käsiimme päivän aikana tarttuu ja myöhemmin kasvaa elatuslalustalla, ei muuten suositella heikkohermoisille tai ylihygieenisille.

Lötyi myös pigmenttikurssia, konservoinnin historiaa ja etiikkaa, lisää kemiaa sekä jonkin verran käytännön työtä. Vesipohjaisissa konservointimenetelmissä mm. testattiin erilaisten pesujen vaikutusta, happo-emäs puskurointeja ja vaikka mitä.

Tässä alipainepöytä valmiina testisuikaleiden pesukokeisiin. Testisuikaleissa oli mm. teetä, mehua, rasvaa yms. likaa ja testailimme erilaisia "pesuaineita", kuten pelkkä vesi, vesi + alkoholi, vesi + astianpesuaine (kyllä, sitäkin tulee joskus käytettyä, peräti 1%:na liuoksena tässä tapauksessa), vesi + natriumhydroksidi jne.

Alipainepöytäpesu sopii sellaisille kohteille joita ei voi upottaa tai kelluttaa sellaisenaan vesialtaassa. Suositellaan korvatulppia jollei käytössä ole viimeisintä hi-teciä oleva laite, tässä nimittäin imu saadaan aikaiseksi ihan perinteistä imuria huudattamalla ja se käy kyllä korviin.

Museologia 2 kurssilla  jakauduttiin ryhmiin ja tehtiin mm. riskitarkastus Hyvinkään kaupunginmuseon säilytystiloihin. Oppilaitoksessa pyritään usein yhteistyöhön työelämän kanssa ja osa ajasta vietetäänkin muualla kuin omassa luokassa.

Tässäpä taas pieni oma projekti, Kerho merkkisen tupakka-askin kansipaperi löytyi sahanpurujen seasta, kun talossa jossa asun, tehtiin täydellinen lattiaremontti keittiöön. Kerho oli mukana valkokuvauskurssilla jossa kuvattiin vähän joka suunnasta ja ihan joka laitteilla, sivuvalo, läpivalo, vääräväri, UV-valo, infrapuna ja mitä niitä nyt onkaan. Sitten kun oli tarpeeksi kuvattu Kerho pääsi pesuun, ja koska se oli haurastunut vasemmasta yläreunastaan, taustasin sen japaninpaperilla. Se odottaa vieläkin kehystystä ja sitten se pääsee keittiöön, sillä sieltä se löytyikin.


Toisen vuoden keväällä koittaa sitten ensimmäinen työharjoittelujakso. Opintoihin kuuluu kaksi työharjoittelua 2 ja 3 kk. Suoritin ensimmäisen harjoitteluni Kansallisarkiston konservoinissa Helsingissä. Se oli verrattain mukava jakso, vaikka jouduinkin tuntia aikaisemmin liikenteeseen kuin kouluaamuisin, sellaista se on asua susirajan takana vaikka vain 80 km päässä Helsingistä. Kansallisarkistossa pääsin arkistomateriaalin, karttojen ja kirjojen pariin.  Tässä hieman kuvia ilman suurempia selittelyitä.

Tässä taisi olla puuttuvia osia kolmeen eri paperiin.


























Usein kartat ovat oma palapelinsä




















Pestyjä papereita kuivuttuaan ja jatkokäsittelyä odottamassa.
























Arkistolaitoksen konservaattoreille (ympäri Suomen) sattui olemaan koulutuspäivät valokuvien tunnistamisesta ja lasinegatiivien massakartoituksesta, juuri harjoittelujaksoni aikana, ei haitannut yhtään päästä mukaan.




































Uudelleen sidottu alkuperäisillä kansipapereilla ja suojakotelo.

Pari opustakin tuli "tehtyä". Kuvassa olevan kohdalla kaikki sivut kävivät pesussa (sivunumeroita oli reippaasti yli 300)  ja teos sidottiin kokonaan uudelleen. Toisen uudelleen sitomani kirjan kohdalla suoritettiin aikaisemman konservoinnin (70-luvulla) yhteydessä käytetyn liiman poisto entsyymin avulla.




Ja ihan kun tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin harjoitteluni kun päättyi toukokuun viimeisenä perjantaina, sunnuntaina piti jo suunnata nokka kohti Amsterdamia jossa olisi 2 viikon kurssi hollantilaisten, saksalaisten, unkarilaisten ja suomalaisten opiskelijoiden kesken. Eli toinen opiskeluvuosi alkoi vapaaehtoisella kurssilla ja päättyi vapaaehtoiseen kurssiin, aika hektistä etten sanoisi. Valitettavasti nyt vaan ei löydy tästä ulkomaanreissusta minkäänlaista kuvallista todistusaineistoa koneeltani, tiedä mihin ne olen tuupannut. Vaan olihan tässä jo mittava pläjäys ja paljon sulateltavaa. Seuraavalla kerralla sitten lisää.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Paperikonservaattoriopiskelijan huhtikuisia kertomuksia osa 1

 "Raikasta" kevättä kaikille lukijoille.

Olen paperikonservointia kolmatta vuotta opiskeleva Jiri ja huhtikuun bloggaaja täällä konservaattorit-blogissa. Aluksi ajattelin kertoa ihan lyhyesti ja yleisesti konservoinnin opinnoista, jos lukijakunnassa sattuu olemaan alalle haluavia ihmisiä.

Suomessa konservointia voi opiskella yhdessä oppilaitoksessa koko maassa, nimittäin Metropolia ammattikorkeakoulussa Vantaalla (http://www.metropolia.fi/).  Konservoinnin koulutusohjelmassa on kuusi linjaa; huonekalu-, esine-, paperi-, tekstiili,- maalaustaiteen- ja historiallisten interiöörien konservointi. Opinnot kestävät 4 vuotta ja linjat alkavat neljän vuoden välein.

Seuraavan kerran voi hakea opiskelemaan 2014, sillä sinä keväänä valmistuvat historiallisten interiöörien konservaattorit sekä paperikonservaattorit. Viime syksynä (2012) alkoivat nuo neljä muuta (edellämainittua) linjaa, joten niiden kohdalla halukkailla on vielä reilut kolme vuotta odotusaikaa.

Opintoihin kuuluu paljon teoriaa ja monelta kantilta; kemiaa, mikrobiologiaa, metodologiaa, museologiaa, konservoinnin etiikkaa, taidehistoriaa, pigmenttejä, liimoja, kuitujen tunnistusta ynnä paljon muuta, sekä tietenkin runsain mitoin oman alan kursseja.

Paperin puolella opintoihin kuuluu mm. paperipohjainen taide (akvarellit, grafiikka, julistetaide...), valokuvat, kirjat, tapetit, arkistomateriaalit, kartat... oikeastaan kaikki mitä on paperista valmistettu ja siihen vielä päälle pergamentti ja papyrys.

Konservoinnin perusideana on säilyttää kulttuuriperintöämme ja ehkäistä sen tuhoutumista mahdollisimman vähillä kajoavilla toimenpiteillä, näin niinkuin pähkinänkuoreen puristettuna. Vaan todellisuus on sitten muuta, kuten esimerkiksi henkistä kamppailua siitä kuinka paljon toimenpiteitä millekkin kohteelle voi tehdä ja millä perusteella. Tuon linkin takaa löytyy asiasta paljon tietoutta englanniksi: http://cool.conservation-us.org/bytopic/ethics/

Eiköhän siinä ollut jo "kuivaa asiaa" tarpeeksi jotta voin lopuksi ilahduttaa muutamilla ensimmäisen opiskeluvuoteni tapahtumilla kuvien ja kerronnan avulla.


Ellenin ajatukset aivan riekaleina, asiallehan on tehtävä jotain!
Osa arkkien taitteista vaati paikkaamista






















Kannet kylpemässä, alla nostotukena Hollytex (ohut polyesteriverkko"kangas").

Ellen Keyn Ajatuksia on oma pikku kirjaseni ja otin sen sitten omalla ajallani työn alle. Kannet olivat irti ja riekaleina sekä monet arkit olivat keskeltä revenneet tai ainakin lähellä sitä. Kannet pääsi pesuun, taustattavaksi ja paikattavaksi. Arkit paikkasin tarvittaessa ja sidoin vihot uudelleen kirjaksi. Sen jälkeen tapahtui kansien ja nidoksen iloinen jälleennäkeminen ja kirja oli taas kasassa. Voilá!

Ei siinä kovin montaa vihkoa ollut, ohuessa kirjasessa, mutta kasaan ne on saatava

Nyt kelpaa taas Ellenin ajatuksia lukea ilman huolta.

Tässä vaiheessa moni tietenkin ajattelee, että kuinkas se nyt noin rumaksi jätettiin, että paikat näkyy ja kannetkin on töhritty kirjoituksilla, eikös nyt olisi voinut niitä koittaa poistaa. Konservoinnin ideana ei ole tehdä esineestä sellaista kun se uutena on ollut, vaan todellakin saada se sellaiseen kuntoon, että se on käytettävissä ja turvata sen säilyminen jatkossakin. 

Ensimmäisen opiskeluvuoden tammikuussa meille koitti "kerran elämässä"-tilaisuus. Tosin tilaisuus oli sellainen, mitä ei oikeastaan toivoisi koskaan koittavan, nimittäin tulviva kellari ja paljon aineistoa. Kahden päivän ajan pakkasimme aineistoa muovipusseihin ja pakastimeen, kuivasimme arkkeja, lajittelimme kuivia ja märkiä ja kosteita, valokuvasimme ja vielä parin lisäpäivän ajan minä ja yksi luokkalaiseni auttelimme lisää.

Osa aineistosta oli jo saanut hometta pintaan, se koittaa hyvin pian kastumisen jälkeen "otollisissa" olosuhteissa. Ja koska aineistolle ei ollut mahdollista suorittaa laajamittaista kuivatusoperaatiota kaikki homeinen, märkä ja niin kostea mitä emme ehtineet kuivattaa, pakastettiin.


Homeen kanssa ei kannata pelleillä, joten pienikin suoja on hyväksi

Tämä valitettava episodi poiki sitten kesätyön kolmelle meistä opiskelijoista, ja olin yksi porukasta. 

Vietimme siis kesän hakemalla aineistoa pakastimesta, sulatellen sitä, rapsutellen muodostunutta jäätä, kuivatellen sijoittamalla kuivaa paperia märän väliin ja vaihtamalla niitä jatkuvalla syötöllä.

Kuivattamiseen käytettiin runsain mitoin imupaperia, mutta oikeastaan eniten iihan vaan käsipyyhkeitä, sillä tarvittavan imupaperin määrä oli hyvinv suuri ja imupaperi on arvokasta, ja koska käsipaperitkin hoitavat asian, niin niillä mentiin.

Yöksi levitettiin sitten päivän aikana käytetyt käsipaperit kuivumaan, paitsi jos ne olivat kovin likaisia, sillä kirjoista saattaa märkinä siirtyä kosteuden lisäksi likaa kuivatuspaperiin.


Jäähileen poistoa pinnalta
Jäätä sai tosiaan monesta kohteesta kauhoa pinnalta, mikä on hyvä, sillä kosteus sisältä on siirtynyt ainakin jonkin verran ulospäin ja se jää kannattaa myös kaapia pois, eikä turhaan antaa sen sulaa uudelleen kohteen "sisään".

Vinkiksi lukijoille sitten sanottakoon, että jos onnistut jotenkin kastelemaan jonkin tärkeän kirjan etkä millään juuri sillä hetkellä ehdi sitä kuivatella, laita se pussiin ja pakastimeen, koska kuivatus kannattaa aloittaa vasta sitten kun on tuntikausia aikaa.

Kuivatuksen loppuvaiheita tämän opuksen kohdalla










Koitan seuraavaan tekstiini löytää kuva-aineistoa muustakin kuin kirjoista, sillä kirjoista minulla on eniten kuvia, kun olen kovasti kirja- ja arkistomateriaaliorientoitunut. Mutta löytyy muitakin kuvia ihan varmasti. Ja mennään nyt sitten kronologisesti niin, että seuraavassa kirjoituksessa kuvia ja kerrontaa toiselta opiskeluvuodelta.