maanantai 30. joulukuuta 2013

Juhlavuoden viimeinen konservaattorin tervehdys!

Juhlavuoden 2013 viimeinen tervehdys teille konservaattoriblogin lukijat!

Joulukuu viehrähti tuttuun tapaan loppuvuoden kiireiden keskellä, joka kohdallani tarkoitti myös konservaattoriliiton vuoden viimeisen lehden toimittamista. Lehti saatiin painoon kuun puolen välin paikkeilla ja Suomessa asuville jäsenille se on varmaankin jo ilmestynyt. Itse odottelen vielä omaa paperiversiotani. Kirjoitin lehdessä ICCROMin ja  National Research Institute for Cultural Properties, Tokyon yhteistyössä järjestämästä japanilaisen paperin konservointikurssista, jolle osallistuin elo-syyskuussa Tokiossa. 

Kuluneen vuoden kohokohtiini kuuluu myös 18.–19. lokakuuta pidetty perinteisen aasialaisen maalaustaiteen konservointikonferenssi Lontoossa. Tapahtuman järjesti China Culture Connect Artability Art & Collection Ltd yhdessä Royal Museums Greenwichin kanssa: Kahden päivän aikana kuultiin aasialaisen maalaustaiteen taidehistoroitsijoita, tutkijoita, konservaattoreita sekä paperin valmistuksen sekä taustoittamisen asiantuntijoita Aasiasta, Euroopasta ja Amerikasta. Vuosisatoja kestänyt vuorovaikutus Aasian maiden välillä näkyy myös näiden maiden taiteessa ja olikin erittäin mielenkiintoista seurata erimaalaisten asiantuntijoiden keskustelua aiheen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Matkan kruunasi vierailu  Hirayama Studiolle, joka on perinteinen kiinalainen paperikonservointistudio British Museumissa.


Vierailijat Hirayama Studiolla ryhmäkuvassa. Taustalla kaksi kiinalaista maalausta pingoitettuna pystyrulliksi. Taustoituksen jälkeen maalauksia kuivatetaan Kiinalaisen perinteen mukaisesti käsittelemättömälle puulevylle pingoitettuna kokonaisen vuoden ajan jotta työ mukautuisi koko vuoden kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. 










Täällä Sveitsissä tavallisuudesta poikkeavaa tänä syksynä minulle oli osallistuminen kulttuuriomaisuuden pelastusharjoitukseen yhdessä siviilipalvelusmiesten kanssa. Kulttuuriomaisuuden suojelu ja pelastus kuuluvat maassa siviilipalvelusorganisaation tarkoitusta varten kouluttamalle erikoiselle kulttuuriomaisuuden suojeluyksikölle, Kulturgüterschutz-Spezialisten (KGS).  Lokakuussa sain osallistua yhtenä neljästä julkiseen laitokseen palkattusta konservaattorista siviilipalvelusjärjestön pitämään pelastuskoulutukseen ja -harjoitukseen, jossa konservaattorien tehtävänä oli opastaa taide- ja kulttuuriesineiden oikeanlaista käsittelyä ja pakkausta pelastustilanteessa. 

Paikallisen konservaattoriliiton puheenjohtajana toimiva tekstiilikonsevaattori Karin von Lerber, jonka yritys PrevArt GmbH (http://www.prevart.ch) on erikoistunut muun museo- ja taide-esine neuvonnan ohella myös kulttuuriomaisuuden pelastustoimintaan, luennoi ensin puolen päivän ajan eri materiaaliryhmistä ja opasti vesi- tai savuvahinkoja kärsineiden taide- ja kulttuuriesineiden käsittelyyn onnettomuuspaikalla. Iltapäivällä pääsimmekin sitten tositoimiin: pelatusjoukot kalastivat veden varaan joutuneita esineitä konservaattorien ohjeiden mukaisesti ja yhteisvoimin esineet pakattiin kunkin materiaaliryhmän erikoistarpeet huomioon otten lisätoimenpiteitä ja kuljetusta varten. 


Konservaattori Karin von Lerber kouluttaa siviilipalvelusmiehiä.
  
Konservaattorit ja kulttuuriomaisuuden pelastajat järjestäytyvät.
 
Ensiaputoimenpiteenä öljyvärimaalauksen pinnasta huuhdellaan muta ja muu irtolika jo paikan päällä.

Mahtuihan tähän vuoteen tietysti vielä kaikkea mahdollista muutakin, mutta tämä konservaattori on nyt joululomalla ja lopettaa bloggauksen lähettämällä kaikille lukijoille terveisiä lumisesta Sveitsistä!









Mukavaa vuoden vaihdetta 
sekä
onnea, iloa ja menestystä uudelle vuodelle 2014!

Tuija Toivanen
Konservaattori












keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Konservaattorin tervehdys taas täältä alppimaasta!


Tervehdys taas täältä alppimaasta!

Jatkan työpaikkani esittelyä 

Zürichiläisessä julistekokoelmassa: 

Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung


Museon päärakennus 4.12.2013 julistekokoelman ovelta nähtynä.

Julistekokelma 4.12.2013, näyteikkunassa pienoisrepliikki edellisessä kirjoituksessani lattialla olevasta Paul Randin Litjografiasta v. 1950 

Viimeeksi kerroin että vain n. 40 000 julistetta on kortistoitu datapankkiimme The Museum Systems. Sähköisen luettelointisysteemin ohella julistekokoelmassa on edelleen käytössä myös vanha kortistointisysteemi, johon julisteet on kortistoitu maittain sekä suunnittelijan nimen että julisteen aiheen mukaisesti. 

Jokaisesta tällä tavoin kortistoidusta
  julisteesta on olemassa analoginen kuva. 

Analogisia kuvia käytettiin vielä 
muutama vuosi sitten kuvapalvelussamme aktiivisesti 
ja vasta n. vuosi sitten alettiin 
käyttää talon omissa julkaisuissa pelkästään digikuvia. Toki sitä 
ennenkin oli otettu digikuvia, mutta kaikista julisteista ei otettu niin korkealaatuista kuvaa, että sitä olisi voinut käyttää julkaisuissa tai 
repliikkien tekoon. 








Nämä analogiset valokuvat eivät siis kuulu kokoelmiin vaan ovat kokoelmamme dokumentointia.

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani myös, että kaikki näyttelyihimme ja lainaan menevät julisteet kehystetään museon verstaalla, tässä pari esimerkkiä omista näyttelyistämme:




Tänä vuonna saimme vihdoinkin rahoituksen uusille klimatisoiduille kehyksille. Tarkoituksena on kehystää erittäin arvokkaat ja kuntonsa puolesta sitä tarvitsevat julisteet ja julisteluonnokset näihin ilmatiiviisiin raameihin, joihin pakataan lisäksi Silicageelia, Thermohygrograafi ja tarvittaessa myös Dataloggeri. Näissä raameissa voimme myös asettaa julisteita tai julisteluonnoksia esille silloinkin kun lainaaja ei pysty takaamaan vakaata ilmankosteutta.


Kehyksen kumitiiviste
Taustapahvissa olevat aukot Silcageeliä, 
Thermohygrpograafia ja Dataloggeria varten.

Tällä hetkellä työn alla

Viimeisen reilun kuukauden verran olen valmistellut helmikuun 2014 puolessa välissä avattavaan näyttelyyn tulevia julisteita näyttelykuntoon. 
Työn alla on 296 japanilaista julistetta ja n. puolet niistä on jo verstaalla kehystettävänä. Näin ison näyttelyn valmistelu tapahtuu aina osissa: 
pyrin antamaan mahdollisimman paljon julisteita kehystykseen ja jatkan samalla kehystyksen aikana huonokuntoisempien julisteiden käsittelyä ateljeessani. Koska tästä näyttelystä ilmestyy samaan aikaan myös julkaisu, jonka sisältö ei ole identtinen näyttelyn kanssa, on kaikki näyttelyyn tulevat julisteet kuvattu ennen kuin ne annetaan verstaalle. 

Ateljeeni 4.12.2013

Eri työvaiheiden koordinointi ja samalla julisteiden kunnosta huolehtiminen onkin iso osa työtäni. Lähes aina samaan aikaan on meneillään useamman näyttelyn ja lainan käsittely eli työvaiheiden huolellinen koordinointi on ensiarvoisen tärkeää. Joskus on kyllä käynyt niinkin, että jo valmiiksi kehystetty juliste päätetäänkin viime hetkellä ottaa mukaan julkaisuun ja silloin se on täytynyt ottaa pois kehyksistä ja palauttaa meille kuvattavaksi. Näitä sattuu joskus, mutta hyvä yhteistyö ja työilmapiiri  kokoelman johtajan, registraarin, dokumentoijien, valokuvaajan ja verstaan työntekijöiden kanssa kestää tällaisetkin takaiskut. Ja mikä parasta, myös julisteet tuntuvat sen kestävän, kaikesta kiireestä huolimatta.

Ateljeessa 4.12.2013


Terveisiä sinne Suomeen!

Tuija Toivanen
Konservaattori

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung 
www.museum-gestaltung.ch



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Terveisiä Zürichistä!



Joulukuun Bloggaaja: Tuija Toivanen


Minulla on kunnia olla PKL.n juhlavuoden viimeinen konservaattori-bloggaaja. Nimeni on Tuija Toivanen ja olen toiminut viimeiset 15 vuotta Zürichin muotoilumuseon julistekokoelman, Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung, konservaattorina. Olen lisäksi konservaattoriliiton lehden toimittaja. 

Zürich-järvi 1.12.2013


Miten suomalainen maalari päätyy Sveitsiin, Zürichiläisen julistekokoelman paperikonservaattoriksi?


No ihan helposti, kerronpa sen teille: jo Kouvolan maalarikouluaikoina tein kaksi konservointityöharjoittelua Puolassa: vuonna 1991 Gdanskin Historiallisessa Museossa ja vuonna 1992 osallistumalla Torunin konservointiopiskelijoiden työharjotteluun Swidnican evankelisessa kirkossa. Se oli sitä syvintä lama-aikaa eikä Suomesta löytynyt töitä, ei sitten millään. En siis miettinyt kauaakaan kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Unkariin. Olin varautunut n. kuukauden mittaiseen reissuun, joka venyi kuitenkin lopulta melkein viisivuotiseksi Unkarissa työskentelemiseksi ja sen ohella Unkarin kansallismuseon ja taide-akatemian järjestämässä konservointikoulutuksessa opiskelemiseksi. Vuonna 1997 muutin Sveitsiin, jossa aloitin vuoden mittaisella työharjoittelulla Kansallisarkiston Konservointiosastolla Bernissä. Tänä aikana opin paperikonsevoinnin perusteiden lisäksi myös saksan kielen. Neljän kuukauden pesti Bernin Historiallisen Museon grafiikkakokoelmassa edelsi nykyistä työtäni, jonka siis aloitin toukokuussa 1999. Siitä lähtien olen kouluttanut itseäni jatkuvasti lisää osallistumalla eri kursseille, työharjoitteluihin ja jatkokoulutuksiin paperikonservoinnin alalla. Vuoden 2012 alussa koko tähänastinen konservaattorin kokoemukseni ja koulutukseni accreditoitiin paikallisen konservaattoriliiton, Schweizerischer Verband für Konservierung und Restaurierung, SKR nimeämän valintakomitean toimesta konservaattorin MA-tutkinnon tasoiseksi. Eli ihan suoraviivainen paperikonservaattorin ura, eikö totta!

Työni Julistekokoelman paperikonservaattorina


Julistekokoelma käsittää arviolta 350 000 kansainvälistä julistetta julistehistorian alkupäiviltä tähän päivään. Edustettuina ovat poliittiset, kaupalliset ja kulttuurijulisteet Sveitsistä, Euroopasta, Japanista, Kuubasta, entisen Neuvostoliiton alueelta ja Amerikasta. Lisäksi kerätään julisteluonnoksia, jotka voivat olla esim. piirustuksia, maalauksia, kollaaseja tai valokuvia. Reilut 150 000 julistetta on luetteloitu, n. 40 000 niistä löytyy online: www.eMuseum.ch 


Julistekokoelman arkisto

Koska julistemedia on eritäin laaja-alainen, kokoelmasta löytyy kuvitusaineistoa lähes joka alan julkaisuihin ja näyttelyihin. Meiltä lainataankin vuosittain 300-400 julistetta ympäri maapallon. Lisäksi omissa näyttelyissämme on  vuosittain esillä jopa useita satoja julisteita. Lainat ja näyttelyt sanelevat mikä juliste milloinkin ja millä aikataululla täytyy saattaa näyttelykuntoon: kaikki lainaan menevät julisteet ja julisteluonnokset kulkevat käsieni kautta. Prosessin aluksi tarkistetaan ovatko julisteet lainattavissa kuntonsa ja lainahistoriansa puolesta ja jos ovat, niin millaisin ehdoin. 

Esille asetettaville julisteille tehdään kuntokartoitus ja tärkeimpänä konservointitoimenpiteenä repeytymät paikataan ja haitalliset aineet, kuten teipit ja taustoitukset poistetaan. Lainaprosenssin aikana pyritään myös jatkuvasti parantamaan arkisto-olosuhteita: tarvittaessa juliste saa uuden paikan ja se pakataan uusiin arkistointimateriaaleihin. Jos juliste vaatii täydellisen konservoinnin neutralisointineen ja taustoituksineen, yleensä ajan puutteen vuoksi se annetaan ulkopuolisten konservaattoreiden tehtäväksi. Tällöin lainaaja myös kustantaa konservointityön. Joskus harvoin ehdin itsekin tekemään näitä töitä: alla olevissa kuvissa meneillään neutralisointi ja liimateippien poisto ateljeessani.

Julisteen pesu ja neutralisointi


Liimateippien poisto pesun yhteydessä



Alla olevassa kuvassa valmistelen Paul Randin n. 2,5  x 6 metristä julistetta (lithografia vuodelta 1950) näyttelykuntoon. Tähän työhön oman haasteensa antoi se, että ainut paikka missä julisteen mahtui avaamaan, oli näyttelyhallin lattia. Eli työtä tehtiin maanantaisin museon ollessa kiinni.




Kaikki lainattavat ja esille laitettavat julisteet kehystetään museon verstaalla ja teenkin tiivistä yhteistyötä museomestareiden kanssa. Tähän työhön kuuluu näyttelyolosuhteiden parantaminen ja ennalta ehkäisevä konservointi.

Koska kokoelma muuttaa ensi vuonna museon neljän muun kokoelman kanssa uusiin tiloihin, konservoidaan tällä hetkellä lainavalmistelujen ohella esimerkiksi julisteluonnoksia: alla olevissa kuvissa on meneillään värinkiinnitys. Vasta värin kiinnityksen jälkeen luonnokset voidaan pakata muuttoa varten.
  






Tälläistä on siis työni julistearkiston konservaattorina Zürichissä!
Mukavaa joulukuuta sinne Suomeen! 

Tuija Toivanen

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung
Limmatstrasse 57
CH-8005 Zürich