Kirjojen konservoinnista

Kirjoja konservoidaan harvoin!

Vaikka monet kirjat ja raamatut on tehty hyvin hienoiksi on  ikävä todeta, ettei meillä liioin arvosteta vanhoja kirjoja! Vanhat kirjat haisevat ja ne roskaavat.

Etukansi ja itse sidos, vain alakapiteeli puuttuu. Selän eläinliimavahvistus repsottaa irtonaisena.

Kirja painaa usein paljon, se on isokokoinen ja sen käsittely on vaivalloistakin. Vanhetessaan kirjan osat haurastuvat - ja  ne hajut ja tuoksut -  ovat lähtöisin liimoista, happamasta paperista ja hauraasta nahasta. 

Vanhojen kirjojen nahkaiset selät ja kannet ovat usein irronneet itse sidoksesta,  bindit kun ovat käytössä katkenneet. Ne on ujutettu kansipahvien väliin hankautuen heikoiksi  kun kirjaa avataan ja suljetaan. Kansipahvin sisään menevää sidonta-arkkia ei ole käytetty tukena. Alla olevassa kuvassa on katkennut bindi jäänyt kannen sisään.

Tässä näkyy kannen reliefien salaisuus, kartonkia leikataan palasiksi ja liimataan kerroksittain, jotta saadaan kohoumia ja laskeumia. Kuvassa keskellä oleva valkoinen pää on katkennut bindi.

Mutta, onhan tämä yli 120 vuotias Biblia edelleen hieno! 

Takakansi kiinnitysheloineen ja selkä.

Kirjan eri osat kuivapuhdistetaan, niitä kostutetaan, oikaistaan, paikataan, pestäänkin jos niin tarvitaan. Kaikki mitä on syytä säästää käytetään ja käytetään uudestaan siihen mihin se alunperin on tarkoitettu. Vesivaurioita tulee välttää ja siksi pyritään mahdollisimman kuivaan työskentelyyn. 




Sidoksen katkenneita bindejä jatketaan

Kannet ja selkä erotetaan toisistaan. Samoin irrotetaan hajonneet tai pian hajoavat osat ja materiaalit. Konservointityö tehdään niin että osat ovat erillään, muuten esimerkiksi selän kokonaiskonservointi on mahdotonta. 

Alla olevan kuvan raamatun uumenista löytyi kuitti, kuiva apilan lehti ja kuivia kukkia ja langan pätkiä.

Selkä ja takakansi, sidos pilkottaa selän oikealla puolella takana, etu- ja takapeilit oikealla, uusi alakapiteeli pilkottaa vasemmalla 

Kirjakonservoinnissa konservoitavana ei ole pelkästään paperia, vaan myös kartonkia, puuta ja nahkaa, metallia, pergamenttia, eläinliimaa, pva-liimaa, kontaktiliimaa, vehnätärkkelysliisteriä, kangasta, hyönteisiä, kukkia, erilaisia lankoja, hiuksiakin joskus.

Työvaiheita on monta, paljon erilaisia työkaluja ja hyviä hermoja tarvitaan ennen kuin kirja on purettu ja konservoitu valmiiksi.

Etukansi- ja peili, irronnut selän eläinliimavahvistus

Kova eläinliima repii paperikuidut irti. Ne kaksi eivät pysy väkisin yhdessä, paperi antaa aina myöten, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Tällaiset kohdat korvataan erilaisilla joustavammilla liima-aineilla kuin eläinliima on.

Alku- ja loppusivut ovat usein konservoitavassa kunnossa, niitä  kun luetaan ja tutkitaan eniten. Keskellä olevat sivut ovat yleensä hyvässä kunnossa, lukuunottamatta niitä joissa on kiinnostavia kuvia tai jännittävää luettavaa, ne sivut saattavat olla revenneitä ja/tai likaisia. Jos sidos on muuten hyvä, ei sitä kannata purkaa kokonaan.

Irronneet ja revenneet alkusivut

Toisinaan on sidontavaiheessa sattunut kömmähdyksiä, jotka korjataan konservointivaiheessa. Jollei näin tee repeytyvät ne lisää tai irtoavat kokonaan.  Tämä tapahtuu silloin kun sivut roikkuvat liian alhaalla sidoksen ulkopuolella, nniiden reunat rispaantuvat, samoin käy jos ne ovat liian pitkiä.

Sidoksen selkää rakennetaan monessa vaiheessa. Pelkkä sitominen bindeillä ei riitä saamaan selkää kestäväksi, mutta silti joustavaksi. Kirja pitää voida aukaista ja sulkea, ei sitä muuten voi lukea.

Tässä näkyy jatketut bindit ja sidonta-arkki, vahvistettu selkä ja holkki, puikko on kuvausrekvisiittaa

Siksi selälle tehdään seuraavat toimenpiteet: Siihen sivellään liimaa, joka 'pakotetaan' kiinni  niin että selkä vahvistuu ja jäykistyy. Pakottamiseen käytetään vasaraa ja taittoluuta. Selän annetaan kuivua vuorokausi. Selkään kiinnitetään myös tukikangas tai -paperi. Tämän annetaan taas kuivua ja kun selkä on jäykkä, vahvistettu ja oikean muotoinen kiinnitetään voimapaperinen tai kankainen holkki. Tämän pitää olla lyhyempi kuin kirjan selän pituus on, sillä kapiteelinauhoille jätetään kiinnitysvara. 

Holkkiin on ujutettu kartonkia, että holkki tarttuu selkäpahviin hyvin kiinni. Kartongit poistetaan, kun selkäpahvi ja holkki on kiinnittyneet toisiinsa. Tässä selkä roikkuu vielä vapaana pöydän reunan yli. Alkuperäistä selkäpahvia on vahvistettu japaninpaperilla ja kartonkiliuskalla.

Selkäpahvi liimoineen nostetaan liimaista holkkia vasten.

Sidos holkkeineen, kannet ja selkä ovat nyt yhdessä, niiden ympärille sidotaan tiukan päättäväisesti joustavat ideaalisiteet, sivuille asetetaan pahvit, puulevyt ja painot, että kirja pysyy pystyssä. Päälle tulevat myös pahvi, puulevy ja painot. Se kuva puuttuu olen pahoillani.  Selän annetaan kuivua tarpeeksi kauan, vähintään vuorokausi. Tämä raamattu on niin kookas, ettei sitä saanut kirjatukin väliin kaikkine 'toppauksineen'.

Selkä ja kannet on kiinnitetty paikoilleen, potilas toipuu kolmatta päivää.

 
Vaikka kirjakonservointi on  työlästä, monivaiheista, roskaista ja usein hyvin likaista, on se samalla NIIN antoisaa ja HENKISESTI palkitsevaa sitä tekevälle. Konservaattori saa käyttää erilaisia työkaluja, saa käyttää erilaisia menetelmiä ja aineita, työ ei todellakaan ole tylsää. Saa ja pitää käyttää omaa nokkeluuttaankin toisinaan. Saa myös olla koko ajan siivoamassa työpöytää ja pesemässä työkaluja, harjat, rikkasihvelit ja kaikki kolme pölynimuria ovat ahkerassa käytössä.

Viimeistelyä vailla valmis.

Digitaalisesten arkistojen ainaisesta toimivuudesta ei  voi olla varmuutta.  Saamme aina vain parempia digitaalisia menetelmiä, se on totta, mutta mitä niillä tehdään ilman sähköä. Hypoteettinen kysymyskö? Ainahan meillä on sähköä!

Valoa tunnelissa, raamatun holkkikiinnitys 

Tämän kokoiselle kirjalle pitää olla kirjatyyny, ei mikään pieni sylissä pidettävä vaan reilun kokoinen, että koko kirja mahtuu. Erikoisvalmisteisia kirjatyynyjä on saatavana tilauksesta.

Toivon, että me suomalaiset olemme valmiita pitämään kirjojamme hyvässä kunnossa ja käytössä. Se kulttuuriperintö, se vähä mitä meillä on, voidaan konservoiden säilyttää myös tuleville sukupolville. 

Jos kirja haisee pahalle, voi sitä tuulettaa raittiissa ilmassa, tietenkin varoen ettei sen päälle  sada tms.   

Kirjalle voi tehdä säilytysratkaisun, joka suojaa kirjaa, haju ei silloin tunnu koko ajan nenässä, kun hajunlähde on kirjahyllyssä omassa kotelossaan.

Lopuksi mennään sieneen, että saadaan itsekin raitista ilmaa. Tällainen kantarelli- ja suppilovahverosaalis tuli viikonloppuna. 

Sitten oltiin pulassa; mitä näille tehdään. Laitettiin kuivumaan, kun muitakin sieniä oli valmistettavina ruuaksi. Varsinkin kun minä en voi syödä sieniä on tällainen saalis tosi tylsä.

Hyvää syksyä toivottaa paperikonservaattori Tina Lindgren, Konservointi Arkki 050-4128905, arkki@suomiforum.com  www.paperikonservointi-papperskonserveringen.fi