Huonekalukonservaattorin kuulumisia

Huonekalukonservaattori on konservaattoreiden yleismies, puuhapete, joka tekee töitä sekä pienellä pensselillä että isolla vasaralla. Huonekalukonservaattorin toimenkuvaan kuuluvat huonekalujen lisäksi monet orgaanista materiaalia olevat esineet. On tiedettävä kaikesta vähän, sillä jo huonekaluissa itsessään on käytetty monia materiaaleja.

Minä, elokuun bloggaaja, Katri Kurkela, olen huonekalukonservaattori ja toiminut konservaattorina yrityksessäni Divan Konservointi Oy:ssä reilut viisi vuotta. Sinä aikana olen korjannut, kunnostanut ja konservoinut paljon erilaisia huonekaluja ja esineitä. Jokainen tapaus on omanlaisensa eikä valmista reseptiä siitä, miten kulloinkin toimitaan ole olemassa vaan joka kerta on testattava, kokeiltava, erehdyttävä ja opittava. Konservaattorin työ on muutenkin kokoaikaista oppimista, sillä vaikka käytämme työssämme paljon perinteisiä materiaaleja ja tekniikoita niin uudet aineet ja työtavat tekevät tuloaan ja joissain tapauksissa ovat myös syrjäyttäneet edeltäjänsä.

Tämän vuoden alussa sain kunnostettavaksi Emma-kaluston, johon kuului kaksi nojatuolia, sohva ja rahi. Emmat olivat suosiossa 1800-luvun lopulla, jolta ajalta tämäkin kalusto on. Emmoissa on usein sorvatut, pyörälliset etujalat, suorat takajalat ja ne on ympäriverhoiltu eli puuosat on peitetty kauttaaltaan kankaalla. Emmoihin kuuluvat myös joko helmahapsut tai laskostettu kangashelma, joka peittää jalat. Näissä emmoissa oli jäljellä alkuperäiset nyörit ja rosetit ja ne haluttiin säästää vaikka kaikki muu uusittiin. Verhoilu oli toteutettu kahdella eri kankaalla niin, että istuimen päälliosa ja selkänojan keskiosa oli verhoiltu kuviollisella kiiltäväpintaisella kankaalla ja sivut yksivärisellä plyysillä. Tämä sama jako päätettiin säilyttää uudelleenverhoilussa.

Kuva 1. Kaluston nojatuoli ja rahi ennen konservointia/ kunnostusta

Vaikka tuoli näyttää kuvassa ihan istuttavalta, olivat sen joustimet niin löystyneet ja pohjavyöt venyneet, että kun tuolille istahti istuin meni pahasti kuopalle. Kangas oli likainen, haalistunut ja osittain reikäinenkin. Toisesta nojatuolista puuttuivat etujaloista pyörät ja yksi rahin pyöristä oli korvattu puisella lankarullalla.

Kuva 2. Emmatuolin istuinosa purettuna. Uudet satulavyöt on kiinnitetty pohjaan.

Nojatuolin uudelleenverhoilu on pitkä ja moniosainen prosessi. Ennen purkamista on tärkeää ottaa mitat, jotta uudelleenverhoilusta tulee samanmuotoinen kuin vanha verhoilu oli. Puran yleensä istuimen ensin ja jousitan ja pehmustan sen valmiiksi ja vasta sitten puran selkänojan. Näin selkänoja auttaa määrittämään istuimen kokoa. 

Perinteisessä verhoilussa täyteaineina käytetään heinää, puulastua, jouhta tai keinojouhta sekä puuvillavanua. Kiinnitys on tehty perinteisesti nupeilla, mutta itse käytän työssäni niittipyssyä. Tämä sekä nopeuttaa että helpottaa työtä ja lisäksi niitit tekevät pienemmät jäljet huonekalujen runkoon kuin nupit eli pienet leveäkantaiset naulat. Monet vanhat monta kertaa uudelleenverhoillut huonekalut ovat kuin reikäjuustoja rungoltaan. Silloin reikiä täytyy ensin täyttää liima-sahanpurujauholla. jotta runkoon voidaan kiinnittää uudet kankaat.

Kuva 3. Rosetit pesussa pienessä vesimäärässä. Värien kestävyyttä ja leviämistä tutkittiin ennen pesua.

Kahden emmatuolin ja rahin kunnostukseen meni aikaa yhteensä noin 70 tuntia. Tuntimäärä nousi näin suureksi koska, kaikki kankaat ja nyörit ommeltiin vanhan mallin mukaisesti käsin, vanhat helmahapsut ja rosetit pestiin varovasti ja sekä jousitukset että pehmustukset uusittiin kokonaan. Harvoin tarvitaan näin suurta remonttia, mutta koska nämä tuolit olivat alkuperäisessä asussaan ja ne haluttiin käyttöön, päätettiin toteuttaa laaja kunnostustyö. Näillä kelpaa taas istua seuraava vuosisata:)