perjantai 21. joulukuuta 2018

TEKO-ryhmä Tampereella




 

Tekstiilikonservaattorien TEKO-ryhmä kokoontui Tampereen museoiden Kokoelmakeskuksessa keskiviikkona 5.12.2017.

 

Tapaamisen aiheena oli tekstiilien pelastaminen tulipalon tai muun vastaavan katastrofin sattuessa. Tampereella valitettavasti on kokemusta museon tulipalosta vuodelta 1989, jolloin Tampereen Teknillinen museo paloi. Palon vaikutukset voidaan nähdä vieläkin museokokoelmia tutkiessa ja käsiteltäessä.

 

Tampereella aloitettiin ns. katastrofikokoelman luominen vuonna 2017, kun Kokoelmakeskuksen arvotekstiilivarasto saatiin kokonaisuudessaan käyttöön. Tekstiilien säilytykseen sijoittamisen aikana pelastettavien tekstiilien kokoelma alkoi hiljalleen muodostua tekstiilikonservaattori Maija Pennasen asiantuntijuuden ja pitkän työkokemuksen pohjalta.

 

Tällä hetkellä ”katastrofiryhmään” kuuluvia tekstiilejä on seitsemän. Nyt määritellyt tekstiilit voivat ajan saatossa muuttua. Katastrofiryhmän kehittäminen on jatkuva prosessi, joka lopulta kattaa kaikki Tampereen museoiden kokoelmat.

 

Tapaamiseen oli kutsuttu TEKO-ryhmäläisten lisäksi Pirkanmaan pelastuslaitoksen palotarkastusinsinööri Mika Kupiainen, joka on vastannut Kokoelmakeskuksen palotarkastuksista ja pelastussuunnitelmasta pelastuslaitoksen osalta. Paloinsinöörin puheenvuoro käsitteli tekstiilien pelastusta pelastuslaitoksen näkökulmasta.  Kokoelmakeskuksen osalta pelastussuunnitelmasta vastaava museomestari Kim Karvinen osallistui myös tähän keskusteluun.

 

Vuoden 2018 aikana tekstiilikonservointiosastolla on tehty jatkosuunnitelmia katastrofikokoelman kehittämiseen. Seuraavaksi on tarkoitus siirtyä enemmän kolmiulotteisten tekstiilien ja esineiden pelastussuunnitelmien tekoon.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Viktoriaanisen ajan pukunäyttely Viron taidemuseo KUMU:ssa - PKL TEKO-ryhmän opintomatka Tallinnaan 30.9.2016

Näyttely: Runous ja ahdistus. Viktoriaaninen naiskuva ja muoti Aleksandr Vassiljevin kokoelman valossa, Kumu 2.7.2016 - 30.10.2016
Yleiskuva näyttelystä, kuvaaja Riikka Jäväjä

Näyttelyssä ihastutti materiaalien ja värien monipuolinen käyttö puvuissa. Tilassa oli huomioitu kokonaisvaltaisuus, jossa oli helppo liikkua ja josta puuttui vain tuoksut. Sisään astuessa näkyi melkein ensimmäisenä iso kellotaulu, jonka ääni kuului taustalla muiden kaupunkiäänien kanssa. Kuvateksti Henna Koskinen, kuvaaja Riikka Jäväjä

Aleksandr Vassiljevin tunnetaan Euroopassa venäläistaustaisena muotihistorioitsijana, lavastajana, keräilijänä ja muodin asiantuntijana, sekä hänen nimeään kantavasta säätiöstä. Aleksandr Vassiljevin säätiölle kuuluu lähes 10 000 historiallista pukua 1700 - 2000-luvulta, ja kokoelma täydentyy jatkuvasti. Aleksandr Vassiljevin viktoriaanisen muodin kokoelmasta on järjestetty näyttelyitä useissa eri maissa ympäri maailman.
Syksyllä 2014 Tekstiilityöryhmän kolulutuspäivä vietettiin tutustuen Kumussa esillä olleeseen pukunäyttelyyn: Kadonneen maailman loistoa: Art Deco  - Muotia Aleksandr Vassiljevin kokoelmasta. Näyttelymatkasta kirjoitti Konservaattori-lehdessä NRO 121 2&3/2015 Maarit Jones Helsingin kaupunginmuseon tekstiilikonservaattori. Käytännön järjestelyistä huolehti silloinkin kuten nytkin Salme Vanhanen, tekstiilikonservaattori AMK.
Nyt TEKO-ryhmällä oli mahdollisuus tutustua KUMUn isossa näyttelysalissa esillä oleviin naisten 50 pukuun ja 150 pukuihin liittyviin asusteisiin. Tunnelmaa pukunäyttelylle loivat Viron taidemuseon, Tarton taidemuseon ja kansallisarkiston kokoelmien ja arkistojen väritetyt muotipiirrokset, valokuvat, aikakauden maalaukset ja taideteokset.
Näyttelyn otsikko ”Runous ja ahdistus” viittaa 1800-luvulla vallinneeseen mielialaan, joka oli melankolia. Oppaamme kertoi, että viktoriaanisen ajan naisihanne oli hauras, kuten voimme nähdä ajan muotokuvamaalauksissa kalpeana ja aineettomana kuvatut naishahmot.
Viktoriaanisen ajan pukuhistoriallista taustaa esitettiin näyttelyn alussa suurelle seinäpinnalle sijoitetulla aikajanalla vuodesta 1837 lähtien 1900-luvun alkuun. Tämä ajan jakso sisältää mm. krinoliini- ja turnyyripuvut, sekä eritavoin naisen vartaloa muovanneet korsetit. Yläluokan naisen puku saattoi koostua jopa 16 kerroksesta, ja pukeutumisessa tarvittiin palvelijoiden apua. Yksinkertaisempaan aamupukuun oli mahdollista pukeutua ilman apua. Tavallisesti pukua vaihdettiin useaan kertaan päivän aikana.
Puvut oli aseteltu ilmavaan ja tilavaan näyttelysaliin, pyöreille ja suunnikkaan muotoisille matalille tasoille. Kookkailla seinäkkeillä oli jaoteltu puvut käyttötarkoituksen mukaan mustiin naisen elämänkaareen liittyviin pukuihin, kotiasuihin, juhla- ja tanssiaispukuihin, hääpukuihin ja vierailupukuihin.
Näyttelyssä puvut eivät olleet vitriineissä, jolloin oli mahdollista luoda monista vaihtelevista kuvakulmista yleissilmäyksiä näyttelytilaan, tai tarkastella lähietäisyydeltä kuvioiden, rakenteiden, ompeleiden, koristeiden ja pitsien, sekä myös kulumäjälkien ja ripustuksen yksityiskohtia.
Päätimme matkalla olleiden TEKO-ryhmäläisten kanssa tehdä yhdessä raportin näyttelystä, jolloin voimme monipuolisesti tuoda esille havaintoja ja ajatuksia tekstiilikonservaattoreiden näkökulmista.
Teksti: Riikka Jäväjä, tekstiilikonservaattori AMK

Koristekerrosten runsautta - nauhoja, nappeja, laskoksia tai liehukkeita, pitsiä, rusetteja, poimutelmia ja punoksia
Yksi vaikuttavimmista kokonaisuuksista oli ensimmäisenä näkemämme ryhmä mustia surupukuja. Suruajan pituus vaihteli sukulaissuhteen mukaan, mutta Kuningatar Viktoria pukeutui miehensä Albertin kuoleman jälkeen mustaan koko loppu elämänsä. Tästä kehittyikin oma tyylilajinsa. Mustien pukujen ei kuitenkaan tarvinnut olla pelkistettyjä tai hillittyjä, vaan niissä saattoi olla hyvinkin runsaasti koristelua, mm. pitsiä, nauhoja, rusetteja ja röyhelöä. Suruajan päätyttyä pukeutumisen väri vaihdettiin asteittain mustavalkoisesta värikkääksi.  
Pukuihin yhdistetyt pitsit kiinnittivät huomioni, sillä pitsit ihastuttavat nykyäänkin kaikissa muodoissaan ja käyttötarkoituksissaan. Viktoriaanisella ajalla pitsit kertoivat vauraudesta. Erilaisia pitsejä olikin useassa puvussa monin eri tavoin käytettynä. Suurempina alueina pitsiä oli hartiahuiveissa, hameessa tai miehustassa päälliskankaana. Erityisen hieno yksityiskohta oli yksivärisen puvun helmassa, jossa kankaan pintaan oli applikoitu samanväristä pitsiä koristeeksi. Lisäksi pitsiä oli luonnollisesti erityylisissä ja -kokoisissa kauluksissa ja hihansuiden röyhelöissä sekä asusteissa.
Teksti: Päivi Allinniemi, tekstiilikonservaattori AMK, Kirkkotekstiilikonservointi, Turun museokeskus
Yksityiskohta silkkinen arkipuku, kuvaaja Arja Louhivuori.
Yksityiskohta helmillä koristettu tanssiaispuku, USA n. 1889, kuvaaja Heidi Gustafsson

Pukuja kantavia rakenteita -krinoliineja, turnyyreja ja korsetteja
Pukunäyttelyt perustuvat lähes aina myös lukuisiin työtunteihin, joiden olemassa olosta useammat museokävijät eivät osaa aavistaakaan. Myös tämä upea Aleksandr Vassiljevin kokoelmiin perustuva loistelias pukunäyttely perustui tavalliselta museokävijältä piiloon jääviin rakennelmiin, joita ilman puvut voisivat näyttää miltä tahansa kirpputorilöydöiltä.
Muotiluomusten ohella näyttely tarjosi tällä kertaa myös mielenkiintoisen kurkistuksen pukuja kantaviin rakenteisiin. Näyttelyssä näimme puvuille ja vartaloille ryhtiä antavia tukirakenteita, joita ainakin tekstiilikonservaattori osaa arvostaa tietäen, että lähes jokaisen puvun esillepanoon kätkeytyy joko vannealushame, turnyyrialushame, turnyyrityyny tai korsetti.
Näytteillä olevat turnyyri- ja vannealushame olivat uusia ja niiden rakenteita tutkimalla voi jokainen tekstiilikonservaattori löytää inspiraationsa seuraavaan pukunäyttelyyn. Alushameet olivat hienosti toteutettuja pienimpiä yksityiskohtia myöten. Yksi kuva kertoo katsojalleen enemmän kuin tuhat sanaa. Samaa voi sanoa myös korsetista, jossa kiteytyy konkreettisesti ja osuvasti myös näyttelyn teeman toinen puoli – ahdistus, viktoriaanisen ja sitä aikaisemman ajan tiukkaan muottiin valettu ja vaiettu tuon ajan naisen kauneusihanne.
Teksti: Anna Häkäri tekstiilikonservaattori / konservoinnin lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu
Vanne- ja turnyyrialushame, kuvaaja Anna Häkäri
Korsetti ja kotiasuja, kuvaaja Arja Louhivuori
Yksityiskohta Silkkibrocadista ommeltu krinoliinin kanssa käytetty iltapuku, 1855, kuvaaja Heidi Gustafsson.

Asustehurmaa
Alexandr Vassiljevi on kerännyt pukujen ohella myös erilaisia asusteita: pussukoita, viuhkoja, huiveja, jalkineita ja päähineitä. Näyttelyssä lähes pimeässä pikkuhuoneessa vitriineissä kimmelsivät lisäksi komeat rintakorut, hajuvesipullot, puuterirasiat, muistivihot, hiuksista tehdyt ketjut, kolikkokukkarot ja kukkakimpunpidikkeet. Harmillista, että asusteiden yhteydessä ei ollut lainkaan ajoituksia tai materiaali-, käyttö- ja valmistajatietoja. Ajoitukseltaan kaikki näyttelyssä olevat 150 asustetta mahtuivat todennäköisesti viktoriaaniseen ajanjaksoon vuosille 1837–1901 eli Englannin kuningatar Viktorian hallituskauteen. Asusteet oli järjestetty suunnilleen väreittäin ja osin materiaaleittainkin. Hyvin oli feminiininen, yläluokkainen ja yltäkylläinen kattaus silmänruokaa nautittavaksi.
Näyttelyssä olleet naisten päähineet oli järjestetty riviin pallopäisten keppien varaan. Näin katsoja pääsi helposti tarkastelemaan runsaskoristeisia ja monimateriaalisia koruhattuja ja pieniä bahyttipäähineitä. Oli syvänpunaista samettia, hienosti leikattuja huopakoristeita, silkkisiä rusetteja, monimutkaisia olkitaitoksia, värikkäitä kukkasomisteita, läpikuultavia pitsiryöppyjä ja pöyhkeitä sulkia. Vaikka osa päähineistä olisi vaatinut hieman suuremman tukirakenteen, niin kyllä tätäkin kokonaisuutta mielellään ihasteli.
Jääkäämme odottelemaan kolmatta Vassiljevin näyttelyä eli 1930–1960-luvun muotivaatekavalkadia, joka oli muutama vuosi sitten esillä Vilnan taidemuseossa.
Teksti: Suvi Kettula, intendentti tekstiilikokoelma ja -konservointi, Espoon kaupunginmuseo
Punaisia asusteita, kuvaaja Suvi Kettula.
Matkalaukku, 1860, kuvaaja Heidi Gustafsson


Toivomme lisää pukunäyttelyiden muotikavalkadia!
Ilman vitriineitä oleva näyttely toimi yllättävän hyvin. Puvut saivat ilmeisesti olla rauhassa niin, että niitä ei pyritty hypistelemään. Kun välissä ei ollut laseja ja näyttelykorokkeita pääsi hyvin kiertämään, tulivat pukujen värit, mallit ja rakenne sekä niiden kankaiden ja koristeiden yksityiskohdat todella selvästi näkyviin. Mielenkiinto virittyi aivan toisella tavalla kuin mihin on tottunut vitriininäyttelyssä. Tämä on vähän hankalaa myöntää näin konservaattorina.
Koristekerrosten runsaus ja erilaisten koristeiden, olivat ne sitten nauhoja, nappeja, laskoksia tai liehukkeita, tyylikäs sijoittelu asujen päälle oli upeaa katseltavaa. Tämän ajan pukuja on tottunut näkemään vain piirroskuvissa ja mahdollisesti joissakin melko huonolaatuisissa vanhoissa valokuvissa. Nyt pukujen ja niihin kuuluvien asusteiden hienouden ymmärsi paremmin.
Näyttelytilan seinille oli ripustettu aikalaismaalauksia, jotka olivat mielenkiintoisia ja täydensivät hyvin näyttelyä.
Valitettavasti näyttelykirjaa ei ollut nyt tehty muuten kuin julkaisemalla kokoelma alkuperäisiä väritettyjä pukupiirroksia (muotikuvia), mutta hienojahan ne ovat nekin.
Teksti: Anne Vesanto, johtava konservaattori, Konservointikeskus / Suomen käsityön museo

Artikkelin kokosi Riikka Jäväjä, Tekstiilikonservaattori AMK
Mukana olivat (takarivi) Heidi Gustafsson, Taina Leppilahti, Riikka Jäväjä, Suvi Kettula, Henna Koskinen ja (eturivi) Tanja Huikuri, Anne Vesanto, Maija Nisonen, Päivi Allinniemi, Maarit Jones, Anna Häkäri, Arja Louhivuori, Salme Vanhanen. Kuvateksti ja kuvaaja Tarja Huikuri.

Konservaattoriliitossa toimii itsenäisesti eri erikoistumisalakohtaisia työryhmiä. Työryhmien toimintaa tuetaan myöntämällä toimintaan hakemusten perusteella pieniä avustuksia. Toimivista työryhmistä löytyy lisätietoja vuoden 2017 ensimmäisestä Konservaattoriliiton lehdestä, joka julkaistaan maaliskuun lopulla.

perjantai 12. elokuuta 2016

Verkostoitumista Berliinin E.C.C.O. tapaamisessa

Espanjan edustajat esittelivät maansa uuden ja yhteisen järjestön perustamisprosessia.
Eikä siis oltu keskustelemassa terveyssandaaleista vaan kulttuuriperinnön konservoinnin ammattiosaamisesta, koulutuksesta ja Euroopan laajuisesta konservointialan aseman vakiinnuttamisesta. Kesäkuun alussa kokoontuivat Euroopan eri maiden konservointialan järjestöjen E.C.C.O. (European Confederation of Conservator-Restorers' Organisation) edustajat ja puheenjohtajat Berliinissä järjestön yleiskokoukseen ja 25-vuotisjuhlaseminaariin. Matkustin ensimmäiseen E.C.C.O. tapaamiseeni Konservaattoriliiton puheenjohtajana yhdessä E.C.C.O. edustajamme Mari Lenckin kanssa. Odotin tapahtumaa suurella mielenkiinnolla oppiakseni enemmän E.C.C.O.:n toiminnasta ja yhdistyksen tekemästä työstä konservointialan hyväksi.


Kierroksella Neues Museumissa.

Merkittävämpiä E.C.C.O.:n laatimista ohjeistuksesta ovat koulutukseen ja ammattiosaamiseen liittyvä Competences for Access to the Conservation-Restoration Profession sekä Professional Guidelines (I-III). Niiden avulla pyritään ammatille saamaan  yhteneväinen eurooppalainen linjaus ja taso. Konservointi on kansainvälinen ammatti ja yhä useampi vastavalmistunut suuntaakin töihin ulkomaille, kuten minä aikoinani. Tähän liikkuvuuteen yhteneväinen osaamisen ja koulutuksen arviointimalli luo rekrytoijalle samat puitteet arvioida hakijoiden ammattiosaamisen tasoa.


Lounastauon verkostoitumista.

E.C.C.O. tekee myös päämäärätietoista lobbaustyötä saadakseen konservaattorin ammatin suojattua eurooppalaisella tasolla tietyt kriteerit täyttäviin koulutuksen saaneisiin ammattilaisiin. Tämä työ ei tapahdu hetkessä vaan vaatii paljon vaikuttavia puheenvuoroja ja näkyvyyttä eri Euroopan päätäntäelimien tapaamisissa. E.C.C.O.:n puheenjohtaja Susan Corr tekee tätä työtä jatkuvasti yhdessä komitean muiden jäsenten kanssa. Erittäin ihailtavaa! Usko on kova siihen, että jonain päivänä konservaattoreina työskentelevät vain alan koulutuksen saaneet ammattilaiset. Berliinissä laadittiin myös Berlin Declaration. Julistuksen on tarkoitus toimia kannanottona konservointialan asioiden edistämiseksi eurooppalaisella tasolla. Julistus julkaistaan seuraavassa konservaattoriliiton lehdessä.

Juhlaseminaarissa.
Tilaisuus oli myös oiva paikka verkostoitua ja sehän onkin monesti yksi erilaisten tapaamisten ja seminaarien parasta sekä hyödykkäintä antia. Pohjoismaisella Konservaattoriliitolla on jo pitkät ja toimivat perinteet yhteistyöstä muiden Pohjoismaisten edustajien kanssa. Berliinissä tämä valmis verkosto antoi mukavasti tukea tapaamisessa ja se tarjosi myös ajatusten vaihdolle saman taustaisen pohjan. 

Ensi vuonna E.C.C.O.:n vuosikokous pidetään Tukholmassa ja sen yhteyteen Ruotsalaiset kollegamme suunnittelevat seminaaripäivää, johon kaikki Pohjoismaisen konservaattoriliiton jäsenet voisivat osallistua. Toivottavasti tämä toteutuu, sillä ainakin itselle E.C.C.O:n ammattimme hyväksi tekemä työ konkretisoitui Berliinin tapaamisen myötä ja nyt olen jaksanut myös kesälomalukemisina kahlata lävitse E.C.C.O.:n nettisivuiltakin löytyvät eri dokumentit. http://www.ecco-eu.org/documents/
Noista dokumenteista meidän kaikkien Konservaattoriliiton jäsenten tulisi ainakin tuntea Professional Guidelines (I-III), koska sekä yhdistyksemme että sen jäsenet ovat sitoutuneet niitä noudattamaan.

Elokuisin terveisin,
Jaana, joka sai esitellä itseään Suomen presidenttinä E.C.C.O. tapahtuman ajan.


Kirjoittaja,
Jaana Kataja
Puheenjohtaja, Konservaattoriliitto
Tekstiilikonservaattori, Kymenlaakson museo, Kotka




P.S. Jos haluat kirjoittaa blogiin konservointiin liittyvistä asioista, laita viestiä yhteydenottolomakkeella. Kaikki näkökulmat kulttuuriperinnön suojeluun ja konservointiin littyvistä asioista ovat tervetulleita.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Herätys!

Tämä blogi  nukahti Konservaattoriliiton juhlavuoden hulinoiden jälkeen, mutta nyt olisi siitä tarkoitus taas saada viestintäkanava konservointiin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyvissä asioissa. Kesän aikana saamme blogille toivottavasti säännöllisen epäsäännöllisen julkaisurytmin luotua. Tarkoitus on, että kaikilla konservaattoreilla tai konservointimielisillä tahoilla ja henkilöillä on mahdollisuus kirjoittaa blogiin juttuja tai kuvareportaaseja konservointiin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyen. Toisaalta blogi tulee myös toimimaan Konservaattoriliiton omana viestintäkanavana konservointiin ja liiton toimintaan liittyvissä asioissa. Jos haluat kirjottaa blogiin, ota yhteyttä meihin sivupalkissa olevalla lomakkeella. Kirjoittaa voit kerran tai useammin, lyhyesti tai vähän pidemmin, kuvin, sanoin ja vaikka videoin!


Terveisin,

Jaana Kataja, pj
Jenniina Siira, tiedottaja

maanantai 30. joulukuuta 2013

Juhlavuoden viimeinen konservaattorin tervehdys!

Juhlavuoden 2013 viimeinen tervehdys teille konservaattoriblogin lukijat!

Joulukuu viehrähti tuttuun tapaan loppuvuoden kiireiden keskellä, joka kohdallani tarkoitti myös konservaattoriliiton vuoden viimeisen lehden toimittamista. Lehti saatiin painoon kuun puolen välin paikkeilla ja Suomessa asuville jäsenille se on varmaankin jo ilmestynyt. Itse odottelen vielä omaa paperiversiotani. Kirjoitin lehdessä ICCROMin ja  National Research Institute for Cultural Properties, Tokyon yhteistyössä järjestämästä japanilaisen paperin konservointikurssista, jolle osallistuin elo-syyskuussa Tokiossa. 

Kuluneen vuoden kohokohtiini kuuluu myös 18.–19. lokakuuta pidetty perinteisen aasialaisen maalaustaiteen konservointikonferenssi Lontoossa. Tapahtuman järjesti China Culture Connect Artability Art & Collection Ltd yhdessä Royal Museums Greenwichin kanssa: Kahden päivän aikana kuultiin aasialaisen maalaustaiteen taidehistoroitsijoita, tutkijoita, konservaattoreita sekä paperin valmistuksen sekä taustoittamisen asiantuntijoita Aasiasta, Euroopasta ja Amerikasta. Vuosisatoja kestänyt vuorovaikutus Aasian maiden välillä näkyy myös näiden maiden taiteessa ja olikin erittäin mielenkiintoista seurata erimaalaisten asiantuntijoiden keskustelua aiheen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Matkan kruunasi vierailu  Hirayama Studiolle, joka on perinteinen kiinalainen paperikonservointistudio British Museumissa.


Vierailijat Hirayama Studiolla ryhmäkuvassa. Taustalla kaksi kiinalaista maalausta pingoitettuna pystyrulliksi. Taustoituksen jälkeen maalauksia kuivatetaan Kiinalaisen perinteen mukaisesti käsittelemättömälle puulevylle pingoitettuna kokonaisen vuoden ajan jotta työ mukautuisi koko vuoden kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. 










Täällä Sveitsissä tavallisuudesta poikkeavaa tänä syksynä minulle oli osallistuminen kulttuuriomaisuuden pelastusharjoitukseen yhdessä siviilipalvelusmiesten kanssa. Kulttuuriomaisuuden suojelu ja pelastus kuuluvat maassa siviilipalvelusorganisaation tarkoitusta varten kouluttamalle erikoiselle kulttuuriomaisuuden suojeluyksikölle, Kulturgüterschutz-Spezialisten (KGS).  Lokakuussa sain osallistua yhtenä neljästä julkiseen laitokseen palkattusta konservaattorista siviilipalvelusjärjestön pitämään pelastuskoulutukseen ja -harjoitukseen, jossa konservaattorien tehtävänä oli opastaa taide- ja kulttuuriesineiden oikeanlaista käsittelyä ja pakkausta pelastustilanteessa. 

Paikallisen konservaattoriliiton puheenjohtajana toimiva tekstiilikonsevaattori Karin von Lerber, jonka yritys PrevArt GmbH (http://www.prevart.ch) on erikoistunut muun museo- ja taide-esine neuvonnan ohella myös kulttuuriomaisuuden pelastustoimintaan, luennoi ensin puolen päivän ajan eri materiaaliryhmistä ja opasti vesi- tai savuvahinkoja kärsineiden taide- ja kulttuuriesineiden käsittelyyn onnettomuuspaikalla. Iltapäivällä pääsimmekin sitten tositoimiin: pelatusjoukot kalastivat veden varaan joutuneita esineitä konservaattorien ohjeiden mukaisesti ja yhteisvoimin esineet pakattiin kunkin materiaaliryhmän erikoistarpeet huomioon otten lisätoimenpiteitä ja kuljetusta varten. 


Konservaattori Karin von Lerber kouluttaa siviilipalvelusmiehiä.
  
Konservaattorit ja kulttuuriomaisuuden pelastajat järjestäytyvät.
 
Ensiaputoimenpiteenä öljyvärimaalauksen pinnasta huuhdellaan muta ja muu irtolika jo paikan päällä.

Mahtuihan tähän vuoteen tietysti vielä kaikkea mahdollista muutakin, mutta tämä konservaattori on nyt joululomalla ja lopettaa bloggauksen lähettämällä kaikille lukijoille terveisiä lumisesta Sveitsistä!









Mukavaa vuoden vaihdetta 
sekä
onnea, iloa ja menestystä uudelle vuodelle 2014!

Tuija Toivanen
Konservaattori












keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Konservaattorin tervehdys taas täältä alppimaasta!


Tervehdys taas täältä alppimaasta!

Jatkan työpaikkani esittelyä 

Zürichiläisessä julistekokoelmassa: 

Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung


Museon päärakennus 4.12.2013 julistekokoelman ovelta nähtynä.

Julistekokelma 4.12.2013, näyteikkunassa pienoisrepliikki edellisessä kirjoituksessani lattialla olevasta Paul Randin Litjografiasta v. 1950 

Viimeeksi kerroin että vain n. 40 000 julistetta on kortistoitu datapankkiimme The Museum Systems. Sähköisen luettelointisysteemin ohella julistekokoelmassa on edelleen käytössä myös vanha kortistointisysteemi, johon julisteet on kortistoitu maittain sekä suunnittelijan nimen että julisteen aiheen mukaisesti. 

Jokaisesta tällä tavoin kortistoidusta
  julisteesta on olemassa analoginen kuva. 

Analogisia kuvia käytettiin vielä 
muutama vuosi sitten kuvapalvelussamme aktiivisesti 
ja vasta n. vuosi sitten alettiin 
käyttää talon omissa julkaisuissa pelkästään digikuvia. Toki sitä 
ennenkin oli otettu digikuvia, mutta kaikista julisteista ei otettu niin korkealaatuista kuvaa, että sitä olisi voinut käyttää julkaisuissa tai 
repliikkien tekoon. 








Nämä analogiset valokuvat eivät siis kuulu kokoelmiin vaan ovat kokoelmamme dokumentointia.

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani myös, että kaikki näyttelyihimme ja lainaan menevät julisteet kehystetään museon verstaalla, tässä pari esimerkkiä omista näyttelyistämme:




Tänä vuonna saimme vihdoinkin rahoituksen uusille klimatisoiduille kehyksille. Tarkoituksena on kehystää erittäin arvokkaat ja kuntonsa puolesta sitä tarvitsevat julisteet ja julisteluonnokset näihin ilmatiiviisiin raameihin, joihin pakataan lisäksi Silicageelia, Thermohygrograafi ja tarvittaessa myös Dataloggeri. Näissä raameissa voimme myös asettaa julisteita tai julisteluonnoksia esille silloinkin kun lainaaja ei pysty takaamaan vakaata ilmankosteutta.


Kehyksen kumitiiviste
Taustapahvissa olevat aukot Silcageeliä, 
Thermohygrpograafia ja Dataloggeria varten.

Tällä hetkellä työn alla

Viimeisen reilun kuukauden verran olen valmistellut helmikuun 2014 puolessa välissä avattavaan näyttelyyn tulevia julisteita näyttelykuntoon. 
Työn alla on 296 japanilaista julistetta ja n. puolet niistä on jo verstaalla kehystettävänä. Näin ison näyttelyn valmistelu tapahtuu aina osissa: 
pyrin antamaan mahdollisimman paljon julisteita kehystykseen ja jatkan samalla kehystyksen aikana huonokuntoisempien julisteiden käsittelyä ateljeessani. Koska tästä näyttelystä ilmestyy samaan aikaan myös julkaisu, jonka sisältö ei ole identtinen näyttelyn kanssa, on kaikki näyttelyyn tulevat julisteet kuvattu ennen kuin ne annetaan verstaalle. 

Ateljeeni 4.12.2013

Eri työvaiheiden koordinointi ja samalla julisteiden kunnosta huolehtiminen onkin iso osa työtäni. Lähes aina samaan aikaan on meneillään useamman näyttelyn ja lainan käsittely eli työvaiheiden huolellinen koordinointi on ensiarvoisen tärkeää. Joskus on kyllä käynyt niinkin, että jo valmiiksi kehystetty juliste päätetäänkin viime hetkellä ottaa mukaan julkaisuun ja silloin se on täytynyt ottaa pois kehyksistä ja palauttaa meille kuvattavaksi. Näitä sattuu joskus, mutta hyvä yhteistyö ja työilmapiiri  kokoelman johtajan, registraarin, dokumentoijien, valokuvaajan ja verstaan työntekijöiden kanssa kestää tällaisetkin takaiskut. Ja mikä parasta, myös julisteet tuntuvat sen kestävän, kaikesta kiireestä huolimatta.

Ateljeessa 4.12.2013


Terveisiä sinne Suomeen!

Tuija Toivanen
Konservaattori

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung 
www.museum-gestaltung.ch



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Terveisiä Zürichistä!



Joulukuun Bloggaaja: Tuija Toivanen


Minulla on kunnia olla PKL.n juhlavuoden viimeinen konservaattori-bloggaaja. Nimeni on Tuija Toivanen ja olen toiminut viimeiset 15 vuotta Zürichin muotoilumuseon julistekokoelman, Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung, konservaattorina. Olen lisäksi konservaattoriliiton lehden toimittaja. 

Zürich-järvi 1.12.2013


Miten suomalainen maalari päätyy Sveitsiin, Zürichiläisen julistekokoelman paperikonservaattoriksi?


No ihan helposti, kerronpa sen teille: jo Kouvolan maalarikouluaikoina tein kaksi konservointityöharjoittelua Puolassa: vuonna 1991 Gdanskin Historiallisessa Museossa ja vuonna 1992 osallistumalla Torunin konservointiopiskelijoiden työharjotteluun Swidnican evankelisessa kirkossa. Se oli sitä syvintä lama-aikaa eikä Suomesta löytynyt töitä, ei sitten millään. En siis miettinyt kauaakaan kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Unkariin. Olin varautunut n. kuukauden mittaiseen reissuun, joka venyi kuitenkin lopulta melkein viisivuotiseksi Unkarissa työskentelemiseksi ja sen ohella Unkarin kansallismuseon ja taide-akatemian järjestämässä konservointikoulutuksessa opiskelemiseksi. Vuonna 1997 muutin Sveitsiin, jossa aloitin vuoden mittaisella työharjoittelulla Kansallisarkiston Konservointiosastolla Bernissä. Tänä aikana opin paperikonsevoinnin perusteiden lisäksi myös saksan kielen. Neljän kuukauden pesti Bernin Historiallisen Museon grafiikkakokoelmassa edelsi nykyistä työtäni, jonka siis aloitin toukokuussa 1999. Siitä lähtien olen kouluttanut itseäni jatkuvasti lisää osallistumalla eri kursseille, työharjoitteluihin ja jatkokoulutuksiin paperikonservoinnin alalla. Vuoden 2012 alussa koko tähänastinen konservaattorin kokoemukseni ja koulutukseni accreditoitiin paikallisen konservaattoriliiton, Schweizerischer Verband für Konservierung und Restaurierung, SKR nimeämän valintakomitean toimesta konservaattorin MA-tutkinnon tasoiseksi. Eli ihan suoraviivainen paperikonservaattorin ura, eikö totta!

Työni Julistekokoelman paperikonservaattorina


Julistekokoelma käsittää arviolta 350 000 kansainvälistä julistetta julistehistorian alkupäiviltä tähän päivään. Edustettuina ovat poliittiset, kaupalliset ja kulttuurijulisteet Sveitsistä, Euroopasta, Japanista, Kuubasta, entisen Neuvostoliiton alueelta ja Amerikasta. Lisäksi kerätään julisteluonnoksia, jotka voivat olla esim. piirustuksia, maalauksia, kollaaseja tai valokuvia. Reilut 150 000 julistetta on luetteloitu, n. 40 000 niistä löytyy online: www.eMuseum.ch 


Julistekokoelman arkisto

Koska julistemedia on eritäin laaja-alainen, kokoelmasta löytyy kuvitusaineistoa lähes joka alan julkaisuihin ja näyttelyihin. Meiltä lainataankin vuosittain 300-400 julistetta ympäri maapallon. Lisäksi omissa näyttelyissämme on  vuosittain esillä jopa useita satoja julisteita. Lainat ja näyttelyt sanelevat mikä juliste milloinkin ja millä aikataululla täytyy saattaa näyttelykuntoon: kaikki lainaan menevät julisteet ja julisteluonnokset kulkevat käsieni kautta. Prosessin aluksi tarkistetaan ovatko julisteet lainattavissa kuntonsa ja lainahistoriansa puolesta ja jos ovat, niin millaisin ehdoin. 

Esille asetettaville julisteille tehdään kuntokartoitus ja tärkeimpänä konservointitoimenpiteenä repeytymät paikataan ja haitalliset aineet, kuten teipit ja taustoitukset poistetaan. Lainaprosenssin aikana pyritään myös jatkuvasti parantamaan arkisto-olosuhteita: tarvittaessa juliste saa uuden paikan ja se pakataan uusiin arkistointimateriaaleihin. Jos juliste vaatii täydellisen konservoinnin neutralisointineen ja taustoituksineen, yleensä ajan puutteen vuoksi se annetaan ulkopuolisten konservaattoreiden tehtäväksi. Tällöin lainaaja myös kustantaa konservointityön. Joskus harvoin ehdin itsekin tekemään näitä töitä: alla olevissa kuvissa meneillään neutralisointi ja liimateippien poisto ateljeessani.

Julisteen pesu ja neutralisointi


Liimateippien poisto pesun yhteydessä



Alla olevassa kuvassa valmistelen Paul Randin n. 2,5  x 6 metristä julistetta (lithografia vuodelta 1950) näyttelykuntoon. Tähän työhön oman haasteensa antoi se, että ainut paikka missä julisteen mahtui avaamaan, oli näyttelyhallin lattia. Eli työtä tehtiin maanantaisin museon ollessa kiinni.




Kaikki lainattavat ja esille laitettavat julisteet kehystetään museon verstaalla ja teenkin tiivistä yhteistyötä museomestareiden kanssa. Tähän työhön kuuluu näyttelyolosuhteiden parantaminen ja ennalta ehkäisevä konservointi.

Koska kokoelma muuttaa ensi vuonna museon neljän muun kokoelman kanssa uusiin tiloihin, konservoidaan tällä hetkellä lainavalmistelujen ohella esimerkiksi julisteluonnoksia: alla olevissa kuvissa on meneillään värinkiinnitys. Vasta värin kiinnityksen jälkeen luonnokset voidaan pakata muuttoa varten.
  






Tälläistä on siis työni julistearkiston konservaattorina Zürichissä!
Mukavaa joulukuuta sinne Suomeen! 

Tuija Toivanen

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung
Limmatstrasse 57
CH-8005 Zürich