perjantai 12. elokuuta 2016

Verkostoitumista Berliinin E.C.C.O. tapaamisessa

Espanjan edustajat esittelivät maansa uuden ja yhteisen järjestön perustamisprosessia.
Eikä siis oltu keskustelemassa terveyssandaaleista vaan kulttuuriperinnön konservoinnin ammattiosaamisesta, koulutuksesta ja Euroopan laajuisesta konservointialan aseman vakiinnuttamisesta. Kesäkuun alussa kokoontuivat Euroopan eri maiden konservointialan järjestöjen E.C.C.O. (European Confederation of Conservator-Restorers' Organisation) edustajat ja puheenjohtajat Berliinissä järjestön yleiskokoukseen ja 25-vuotisjuhlaseminaariin. Matkustin ensimmäiseen E.C.C.O. tapaamiseeni Konservaattoriliiton puheenjohtajana yhdessä E.C.C.O. edustajamme Mari Lenckin kanssa. Odotin tapahtumaa suurella mielenkiinnolla oppiakseni enemmän E.C.C.O.:n toiminnasta ja yhdistyksen tekemästä työstä konservointialan hyväksi.


Kierroksella Neues Museumissa.
Merkittävämpiä E.C.C.O.:n laatimista ohjeistuksesta ovat koulutukseen ja ammattiosaamiseen liittyvä Competences for Access to the Conservation-Restoration Profession sekä Professional Guidelines (I-III). Niiden avulla pyritään ammatille saamaan  yhteneväinen eurooppalainen linjaus ja taso. Konservointi on kansainvälinen ammatti ja yhä useampi vastavalmistunut suuntaakin töihin ulkomaille, kuten minä aikoinani. Tähän liikkuvuuteen yhteneväinen osaamisen ja koulutuksen arviointimalli luo rekrytoijalle samat puitteet arvioida hakijoiden ammattiosaamisen tasoa.


Lounastauon verkostoitumista.
E.C.C.O. tekee myös päämäärätietoista lobbaustyötä saadakseen konservaattorin ammatin suojattua eurooppalaisella tasolla tietyt kriteerit täyttäviin koulutuksen saaneisiin ammattilaisiin. Tämä työ ei tapahdu hetkessä vaan vaatii paljon vaikuttavia puheenvuoroja ja näkyvyyttä eri Euroopan päätäntäelimien tapaamisissa. E.C.C.O.:n puheenjohtaja Susan Corr tekee tätä työtä jatkuvasti yhdessä komitean muiden jäsenten kanssa. Erittäin ihailtavaa! Usko on kova siihen, että jonain päivänä konservaattoreina työskentelevät vain alan koulutuksen saaneet ammattilaiset. Berliinissä laadittiin myös Berlin Declaration. Julistuksen on tarkoitus toimia kannanottona konservointialan asioiden edistämiseksi eurooppalaisella tasolla. Julistus julkaistaan seuraavassa konservaattoriliiton lehdessä.

Juhlaseminaarissa.
Tilaisuus oli myös oiva paikka verkostoitua ja sehän onkin monesti yksi erilaisten tapaamisten ja seminaarien parasta sekä hyödykkäintä antia. Pohjoismaisella Konservaattoriliitolla on jo pitkät ja toimivat perinteet yhteistyöstä muiden Pohjoismaisten edustajien kanssa. Berliinissä tämä valmis verkosto antoi mukavasti tukea tapaamisessa ja se tarjosi myös ajatusten vaihdolle saman taustaisen pohjan. 

Ensi vuonna E.C.C.O.:n vuosikokous pidetään Tukholmassa ja sen yhteyteen Ruotsalaiset kollegamme suunnittelevat seminaaripäivää, johon kaikki Pohjoismaisen konservaattoriliiton jäsenet voisivat osallistua. Toivottavasti tämä toteutuu, sillä ainakin itselle E.C.C.O:n ammattimme hyväksi tekemä työ konkretisoitui Berliinin tapaamisen myötä ja nyt olen jaksanut myös kesälomalukemisina kahlata lävitse E.C.C.O.:n nettisivuiltakin löytyvät eri dokumentit. http://www.ecco-eu.org/documents/
Noista dokumenteista meidän kaikkien Konservaattoriliiton jäsenten tulisi ainakin tuntea Professional Guidelines (I-III), koska sekä yhdistyksemme että sen jäsenet ovat sitoutuneet niitä noudattamaan.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Herätys!

Tämä blogi  nukahti Konservaattoriliiton juhlavuoden hulinoiden jälkeen, mutta nyt olisi siitä tarkoitus taas saada viestintäkanava konservointiin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyvissä asioissa. Kesän aikana saamme blogille toivottavasti säännöllisen epäsäännöllisen julkaisurytmin luotua. Tarkoitus on, että kaikilla konservaattoreilla tai konservointimielisillä tahoilla ja henkilöillä on mahdollisuus kirjoittaa blogiin juttuja tai kuvareportaaseja konservointiin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyen. Toisaalta blogi tulee myös toimimaan Konservaattoriliiton omana viestintäkanavana konservointiin ja liiton toimintaan liittyvissä asioissa. Jos haluat kirjottaa blogiin, ota yhteyttä meihin sivupalkissa olevalla lomakkeella. Kirjoittaa voit kerran tai useammin, lyhyesti tai vähän pidemmin, kuvin, sanoin ja vaikka videoin!


Terveisin,

Jaana Kataja, pj
Jenniina Siira, tiedottaja

maanantai 30. joulukuuta 2013

Juhlavuoden viimeinen konservaattorin tervehdys!

Juhlavuoden 2013 viimeinen tervehdys teille konservaattoriblogin lukijat!

Joulukuu viehrähti tuttuun tapaan loppuvuoden kiireiden keskellä, joka kohdallani tarkoitti myös konservaattoriliiton vuoden viimeisen lehden toimittamista. Lehti saatiin painoon kuun puolen välin paikkeilla ja Suomessa asuville jäsenille se on varmaankin jo ilmestynyt. Itse odottelen vielä omaa paperiversiotani. Kirjoitin lehdessä ICCROMin ja  National Research Institute for Cultural Properties, Tokyon yhteistyössä järjestämästä japanilaisen paperin konservointikurssista, jolle osallistuin elo-syyskuussa Tokiossa. 

Kuluneen vuoden kohokohtiini kuuluu myös 18.–19. lokakuuta pidetty perinteisen aasialaisen maalaustaiteen konservointikonferenssi Lontoossa. Tapahtuman järjesti China Culture Connect Artability Art & Collection Ltd yhdessä Royal Museums Greenwichin kanssa: Kahden päivän aikana kuultiin aasialaisen maalaustaiteen taidehistoroitsijoita, tutkijoita, konservaattoreita sekä paperin valmistuksen sekä taustoittamisen asiantuntijoita Aasiasta, Euroopasta ja Amerikasta. Vuosisatoja kestänyt vuorovaikutus Aasian maiden välillä näkyy myös näiden maiden taiteessa ja olikin erittäin mielenkiintoista seurata erimaalaisten asiantuntijoiden keskustelua aiheen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Matkan kruunasi vierailu  Hirayama Studiolle, joka on perinteinen kiinalainen paperikonservointistudio British Museumissa.


Vierailijat Hirayama Studiolla ryhmäkuvassa. Taustalla kaksi kiinalaista maalausta pingoitettuna pystyrulliksi. Taustoituksen jälkeen maalauksia kuivatetaan Kiinalaisen perinteen mukaisesti käsittelemättömälle puulevylle pingoitettuna kokonaisen vuoden ajan jotta työ mukautuisi koko vuoden kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. 










Täällä Sveitsissä tavallisuudesta poikkeavaa tänä syksynä minulle oli osallistuminen kulttuuriomaisuuden pelastusharjoitukseen yhdessä siviilipalvelusmiesten kanssa. Kulttuuriomaisuuden suojelu ja pelastus kuuluvat maassa siviilipalvelusorganisaation tarkoitusta varten kouluttamalle erikoiselle kulttuuriomaisuuden suojeluyksikölle, Kulturgüterschutz-Spezialisten (KGS).  Lokakuussa sain osallistua yhtenä neljästä julkiseen laitokseen palkattusta konservaattorista siviilipalvelusjärjestön pitämään pelastuskoulutukseen ja -harjoitukseen, jossa konservaattorien tehtävänä oli opastaa taide- ja kulttuuriesineiden oikeanlaista käsittelyä ja pakkausta pelastustilanteessa. 

Paikallisen konservaattoriliiton puheenjohtajana toimiva tekstiilikonsevaattori Karin von Lerber, jonka yritys PrevArt GmbH (http://www.prevart.ch) on erikoistunut muun museo- ja taide-esine neuvonnan ohella myös kulttuuriomaisuuden pelastustoimintaan, luennoi ensin puolen päivän ajan eri materiaaliryhmistä ja opasti vesi- tai savuvahinkoja kärsineiden taide- ja kulttuuriesineiden käsittelyyn onnettomuuspaikalla. Iltapäivällä pääsimmekin sitten tositoimiin: pelatusjoukot kalastivat veden varaan joutuneita esineitä konservaattorien ohjeiden mukaisesti ja yhteisvoimin esineet pakattiin kunkin materiaaliryhmän erikoistarpeet huomioon otten lisätoimenpiteitä ja kuljetusta varten. 


Konservaattori Karin von Lerber kouluttaa siviilipalvelusmiehiä.
  
Konservaattorit ja kulttuuriomaisuuden pelastajat järjestäytyvät.
 
Ensiaputoimenpiteenä öljyvärimaalauksen pinnasta huuhdellaan muta ja muu irtolika jo paikan päällä.

Mahtuihan tähän vuoteen tietysti vielä kaikkea mahdollista muutakin, mutta tämä konservaattori on nyt joululomalla ja lopettaa bloggauksen lähettämällä kaikille lukijoille terveisiä lumisesta Sveitsistä!









Mukavaa vuoden vaihdetta 
sekä
onnea, iloa ja menestystä uudelle vuodelle 2014!

Tuija Toivanen
Konservaattori












keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Konservaattorin tervehdys taas täältä alppimaasta!


Tervehdys taas täältä alppimaasta!

Jatkan työpaikkani esittelyä 

Zürichiläisessä julistekokoelmassa: 

Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung


Museon päärakennus 4.12.2013 julistekokoelman ovelta nähtynä.

Julistekokelma 4.12.2013, näyteikkunassa pienoisrepliikki edellisessä kirjoituksessani lattialla olevasta Paul Randin Litjografiasta v. 1950 

Viimeeksi kerroin että vain n. 40 000 julistetta on kortistoitu datapankkiimme The Museum Systems. Sähköisen luettelointisysteemin ohella julistekokoelmassa on edelleen käytössä myös vanha kortistointisysteemi, johon julisteet on kortistoitu maittain sekä suunnittelijan nimen että julisteen aiheen mukaisesti. 

Jokaisesta tällä tavoin kortistoidusta
  julisteesta on olemassa analoginen kuva. 

Analogisia kuvia käytettiin vielä 
muutama vuosi sitten kuvapalvelussamme aktiivisesti 
ja vasta n. vuosi sitten alettiin 
käyttää talon omissa julkaisuissa pelkästään digikuvia. Toki sitä 
ennenkin oli otettu digikuvia, mutta kaikista julisteista ei otettu niin korkealaatuista kuvaa, että sitä olisi voinut käyttää julkaisuissa tai 
repliikkien tekoon. 








Nämä analogiset valokuvat eivät siis kuulu kokoelmiin vaan ovat kokoelmamme dokumentointia.

Mainitsin edellisessä kirjoituksessani myös, että kaikki näyttelyihimme ja lainaan menevät julisteet kehystetään museon verstaalla, tässä pari esimerkkiä omista näyttelyistämme:




Tänä vuonna saimme vihdoinkin rahoituksen uusille klimatisoiduille kehyksille. Tarkoituksena on kehystää erittäin arvokkaat ja kuntonsa puolesta sitä tarvitsevat julisteet ja julisteluonnokset näihin ilmatiiviisiin raameihin, joihin pakataan lisäksi Silicageelia, Thermohygrograafi ja tarvittaessa myös Dataloggeri. Näissä raameissa voimme myös asettaa julisteita tai julisteluonnoksia esille silloinkin kun lainaaja ei pysty takaamaan vakaata ilmankosteutta.


Kehyksen kumitiiviste
Taustapahvissa olevat aukot Silcageeliä, 
Thermohygrpograafia ja Dataloggeria varten.

Tällä hetkellä työn alla

Viimeisen reilun kuukauden verran olen valmistellut helmikuun 2014 puolessa välissä avattavaan näyttelyyn tulevia julisteita näyttelykuntoon. 
Työn alla on 296 japanilaista julistetta ja n. puolet niistä on jo verstaalla kehystettävänä. Näin ison näyttelyn valmistelu tapahtuu aina osissa: 
pyrin antamaan mahdollisimman paljon julisteita kehystykseen ja jatkan samalla kehystyksen aikana huonokuntoisempien julisteiden käsittelyä ateljeessani. Koska tästä näyttelystä ilmestyy samaan aikaan myös julkaisu, jonka sisältö ei ole identtinen näyttelyn kanssa, on kaikki näyttelyyn tulevat julisteet kuvattu ennen kuin ne annetaan verstaalle. 

Ateljeeni 4.12.2013

Eri työvaiheiden koordinointi ja samalla julisteiden kunnosta huolehtiminen onkin iso osa työtäni. Lähes aina samaan aikaan on meneillään useamman näyttelyn ja lainan käsittely eli työvaiheiden huolellinen koordinointi on ensiarvoisen tärkeää. Joskus on kyllä käynyt niinkin, että jo valmiiksi kehystetty juliste päätetäänkin viime hetkellä ottaa mukaan julkaisuun ja silloin se on täytynyt ottaa pois kehyksistä ja palauttaa meille kuvattavaksi. Näitä sattuu joskus, mutta hyvä yhteistyö ja työilmapiiri  kokoelman johtajan, registraarin, dokumentoijien, valokuvaajan ja verstaan työntekijöiden kanssa kestää tällaisetkin takaiskut. Ja mikä parasta, myös julisteet tuntuvat sen kestävän, kaikesta kiireestä huolimatta.

Ateljeessa 4.12.2013


Terveisiä sinne Suomeen!

Tuija Toivanen
Konservaattori

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung 
www.museum-gestaltung.ch



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Terveisiä Zürichistä!



Joulukuun Bloggaaja: Tuija Toivanen


Minulla on kunnia olla PKL.n juhlavuoden viimeinen konservaattori-bloggaaja. Nimeni on Tuija Toivanen ja olen toiminut viimeiset 15 vuotta Zürichin muotoilumuseon julistekokoelman, Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung, konservaattorina. Olen lisäksi konservaattoriliiton lehden toimittaja. 

Zürich-järvi 1.12.2013


Miten suomalainen maalari päätyy Sveitsiin, Zürichiläisen julistekokoelman paperikonservaattoriksi?


No ihan helposti, kerronpa sen teille: jo Kouvolan maalarikouluaikoina tein kaksi konservointityöharjoittelua Puolassa: vuonna 1991 Gdanskin Historiallisessa Museossa ja vuonna 1992 osallistumalla Torunin konservointiopiskelijoiden työharjotteluun Swidnican evankelisessa kirkossa. Se oli sitä syvintä lama-aikaa eikä Suomesta löytynyt töitä, ei sitten millään. En siis miettinyt kauaakaan kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Unkariin. Olin varautunut n. kuukauden mittaiseen reissuun, joka venyi kuitenkin lopulta melkein viisivuotiseksi Unkarissa työskentelemiseksi ja sen ohella Unkarin kansallismuseon ja taide-akatemian järjestämässä konservointikoulutuksessa opiskelemiseksi. Vuonna 1997 muutin Sveitsiin, jossa aloitin vuoden mittaisella työharjoittelulla Kansallisarkiston Konservointiosastolla Bernissä. Tänä aikana opin paperikonsevoinnin perusteiden lisäksi myös saksan kielen. Neljän kuukauden pesti Bernin Historiallisen Museon grafiikkakokoelmassa edelsi nykyistä työtäni, jonka siis aloitin toukokuussa 1999. Siitä lähtien olen kouluttanut itseäni jatkuvasti lisää osallistumalla eri kursseille, työharjoitteluihin ja jatkokoulutuksiin paperikonservoinnin alalla. Vuoden 2012 alussa koko tähänastinen konservaattorin kokoemukseni ja koulutukseni accreditoitiin paikallisen konservaattoriliiton, Schweizerischer Verband für Konservierung und Restaurierung, SKR nimeämän valintakomitean toimesta konservaattorin MA-tutkinnon tasoiseksi. Eli ihan suoraviivainen paperikonservaattorin ura, eikö totta!

Työni Julistekokoelman paperikonservaattorina


Julistekokoelma käsittää arviolta 350 000 kansainvälistä julistetta julistehistorian alkupäiviltä tähän päivään. Edustettuina ovat poliittiset, kaupalliset ja kulttuurijulisteet Sveitsistä, Euroopasta, Japanista, Kuubasta, entisen Neuvostoliiton alueelta ja Amerikasta. Lisäksi kerätään julisteluonnoksia, jotka voivat olla esim. piirustuksia, maalauksia, kollaaseja tai valokuvia. Reilut 150 000 julistetta on luetteloitu, n. 40 000 niistä löytyy online: www.eMuseum.ch 


Julistekokoelman arkisto

Koska julistemedia on eritäin laaja-alainen, kokoelmasta löytyy kuvitusaineistoa lähes joka alan julkaisuihin ja näyttelyihin. Meiltä lainataankin vuosittain 300-400 julistetta ympäri maapallon. Lisäksi omissa näyttelyissämme on  vuosittain esillä jopa useita satoja julisteita. Lainat ja näyttelyt sanelevat mikä juliste milloinkin ja millä aikataululla täytyy saattaa näyttelykuntoon: kaikki lainaan menevät julisteet ja julisteluonnokset kulkevat käsieni kautta. Prosessin aluksi tarkistetaan ovatko julisteet lainattavissa kuntonsa ja lainahistoriansa puolesta ja jos ovat, niin millaisin ehdoin. 

Esille asetettaville julisteille tehdään kuntokartoitus ja tärkeimpänä konservointitoimenpiteenä repeytymät paikataan ja haitalliset aineet, kuten teipit ja taustoitukset poistetaan. Lainaprosenssin aikana pyritään myös jatkuvasti parantamaan arkisto-olosuhteita: tarvittaessa juliste saa uuden paikan ja se pakataan uusiin arkistointimateriaaleihin. Jos juliste vaatii täydellisen konservoinnin neutralisointineen ja taustoituksineen, yleensä ajan puutteen vuoksi se annetaan ulkopuolisten konservaattoreiden tehtäväksi. Tällöin lainaaja myös kustantaa konservointityön. Joskus harvoin ehdin itsekin tekemään näitä töitä: alla olevissa kuvissa meneillään neutralisointi ja liimateippien poisto ateljeessani.

Julisteen pesu ja neutralisointi


Liimateippien poisto pesun yhteydessä



Alla olevassa kuvassa valmistelen Paul Randin n. 2,5  x 6 metristä julistetta (lithografia vuodelta 1950) näyttelykuntoon. Tähän työhön oman haasteensa antoi se, että ainut paikka missä julisteen mahtui avaamaan, oli näyttelyhallin lattia. Eli työtä tehtiin maanantaisin museon ollessa kiinni.




Kaikki lainattavat ja esille laitettavat julisteet kehystetään museon verstaalla ja teenkin tiivistä yhteistyötä museomestareiden kanssa. Tähän työhön kuuluu näyttelyolosuhteiden parantaminen ja ennalta ehkäisevä konservointi.

Koska kokoelma muuttaa ensi vuonna museon neljän muun kokoelman kanssa uusiin tiloihin, konservoidaan tällä hetkellä lainavalmistelujen ohella esimerkiksi julisteluonnoksia: alla olevissa kuvissa on meneillään värinkiinnitys. Vasta värin kiinnityksen jälkeen luonnokset voidaan pakata muuttoa varten.
  






Tälläistä on siis työni julistearkiston konservaattorina Zürichissä!
Mukavaa joulukuuta sinne Suomeen! 

Tuija Toivanen

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung
Limmatstrasse 57
CH-8005 Zürich

torstai 28. marraskuuta 2013

Kaukana poissa- työmatkoja, kirkkoja ja konservointia.

Kun toimii konservointialalla yrittäjänä, saattaa välillä työkohteen ja kodin välimatka olla melko pitkä. Se asettaa useasti melkoisia haasteita perheelliselle, koska kaikkia töitä ei voi tehdä lasten lomien ja viikonloppujen aikana. Onneksi lapset ovat tottuneet tällaiseen työhön ja elämänrytmiin ihan pienestä.

Eräs viime vuoden haasteellisimmista töistä, Naantalin alttarikaapin ohella,
Naantalin alttarikaappi konservoinnin jälkeen 2012.
   
oli Kuusamon kirkon seinä- ja kattomaalausten konservointi.
Nyt kun koko kirkko remontoitiin, seurakunta päätti konservoida maalaukset ja paikata halkeaman. Tarjouskilpailun jälkeen seurakunta valitsi konservoinnin tekijäksi Konservointi Helle Ky:n.

Maalauksen tekniikka oli kalkkimaalaus secco-menetelmällä suoraan rapattuun seinään. Alttariseinässä pohja on melko sileä, muissa pohjan rappuspinta on karkea ja epätasainen. Alttariseinä on maalattu laseeraamalla useita kerroksia päällekkäin ja värit on häivytetty alaspäin maalatessa. Mutta tämä ei ollut se haasteellisin osa projektissa vaan jo rakennusvaiheessa ilmennyt pitkittäinen halkeama alttariseinässä.




Halkeamaa on aikaisemmin paikattu kovalla (lakka)kitillä, joka nyt on halkeillut ja irroittanut mukanaa lisää rappausta. Aluksi halkeama avattiin mahdollisimman kapeasti ja varovasti käsityönä.



Paikoin poistettiin myös varsinaisen halkeaman ulkopuolella kalkkilaastin päällä olevaa vanhaa korjausmassaa. Tämän jälkeen halkeamasta puhdistettiin irtonainen aines, joissakin kohdin myös pinnaltaan murtunutta betonia. Esiin tulleet ruosteiset raudat eristettiin ja betonipohja sekä ympäröivä laasti primeroitiin.


Betonihalkeama päädyttiin injektoimaan tarkoitukseen sopivalla tiksotrooppisella injektointihartsilla. Halkeamaan porattiin keskimäärin 20 cm välein 8mm halkaisijaltaan olevia reikiä, joihin työnnettiin sopivan kokoiset letkut. Letkut ulotettiin 10-15 cm:n syvyyteen betonihalkeaman sisälle ja ne koepuhallettiin mahdollisten tukosten varalta. Tämän jälkeen betonihalkeama tukittiin letkujen väliltä ja ympäriltä alkuperäistä laastia mukailevalla kalkki-sementtilaastilla. Syvimmät kolot tukittiin betoninkorjausmassalla.



Injektoinnin jälkeen letkut poistettiin ja injektointireiät tukittiin tilapäisesti. Seuraavaksi halkeama täytettiin kerroksittain kalkki-sementtilaastilla. Viimeinen pinta hierrettiin ympäröivän pinnan mukaiseksi. Koko halkeaman korjauksen ajan kiinnitettiin erityistä huomiota oikeanlaisten työkalujen ja työskentelymetodien käyttöön. Näin menetellen halkeaman ympäristölle aiheutettiin mahdollisimman vähäinen rasitus/vahingoittuminen.




Ennen kyseistä injekointia maalauksen pinta puhdistettiin halkeaman avauksen jälkeen.

Pintaan oli kerääntynyt pölyä ja nokea. Etenkin nurkkien lähelle kaareutuvassa seinäpinnassa oli kerääntynyt paksuhko kerros pölyä ja likaa. Alaosassa maalausta lika oli aiheuttanut maalikerroksen irtoamista ja maalin tippumista rappauspinnasta. Sivustoilla oli melko paljon pieniä hiushalkeamia.


Koska kalkkimaalaukset ovat erittäin herkkiä pintoja, niille käyvät useimmiten kuivapuhdistusmenetelmät. Näidenkin käytössä pitää olla erittäin tarkka ja varovainen. Jotkut kuivapuhdistusmenetelmät voivat kuluttaa pintaa ja tuoda siihen kiiltoa, joka ei ole toivottu efekti. Erilaisia kuivapuhdistussieniä kokeiltiin, kaupan ranskanleipää sekä rasvattomia hiivaleipiä, mutta ehdottomasti parhaiten koealueissa toimi itseleivottu rasvaton vehnäleipä. Jokaiseen maalaukseen ja väriin kokeiltiin kaikkia eri menetelmiä. Itseleivottu leipä valittiin sen puhdistusominaisuuksien takia sekä sen rasvattomuuden vuoksi. Rasvaa leivässä ei saisi olla, koska se voi jättää pintaan rasvaa, joka vasta myöhemmin tulee näkyväksi. Leipäpuhdistuksessa on tärkeää poistaa kaikki leivänmurut maalauksen pinnalta, jotteivät ne aiheuta mahdollisesti homekasvustoa.

Puhdistusprosessia.

Vasemmalla puhdistettu pinta.

Halkeaman paikkamaalaus aloitettiin maalaamalla kalkkimaalilla korjauskohta tarkasti reunoihin rajaten. Tämä tehtiin hiertäen maali pienillä pensseleillä kostutettuun pintaan. Näin vältettiin aiheuttamasta kosteusrajan syntyminen alkuperäiseen kalkkimaaliin. Kalkkimaalaus tehtiin kolmeen kertaan jotta korjauskohdan pinnasta saatiin mahdollisimman samankaltainen alkuperäisen kanssa. Kalkkimaalin kuivuttua sen päälle maalattiin pohjavärit sekä yksityiskohdat. Viimeistely tehtiin kuivin pastelliliiduin.



Puhdistuksen aikana selvitettiin aikaisemman maalausrajauksen kohtaa. Ennen on näyttänyt, että keskellä enkelien välisellä alueella oleva maalaus jatkuu alemmaksi. Tämä saattaa johtua aikaisemman puhdistuksen rajauksesta. Se oli alempana ja näytti kuin keltaiset ja harmaat säteet olisivat jatkuneet sinisten pilvien alareunaan. Keskellä vaalea kalkkimaali oli kuitenkin noussut melkein vaaleanpunaisesta pilvestä lähtevään valonsäteeseen asti. Tällä hetkellä rajaus on melko selvästi näkyvä, mutta ajan kuluessa raja hälvenee.

Työskentelymme aikana kävi ilmi, että seurakunnalla oli messinkisiä kattokruunuja ja seinävalaisimia, jotka olivat melkein mustuneet. Sähköistetyt messinkiset seinävalaisimet ja kattokruunut olivat likaisia, tummuneita ja erittäin pahasti hapettuneita, pinta on osittain piloille syöpynyt. Vaikka messinki ajan kuluessa hapettuu luonnostaan, näin voimakas ja epätasainen hapettuminen on aiheutunut ilmeisesti siitä, että valaisimet on puhdistettu messingille sopimattomalla emäksisellä aineella. Lisäksi niitä on käsitelty paljain käsin, jolloin ihon oma rasva ja lika ovat edesauttaneet hapettumista.


 Samoin hieno Forbuksen kruunu kaipasi puhdistusta vaikka oli melko hyväkuntoinen ja luonnollisen tasaisesti patinoitunut.
Valaisimet puhdistettiin ensin pölystä ja irtoliasta mikrokuituhuiskulla sekä tarvittaessa miedolla saippualiuoksella, jossa oli tavallista astianpesuainetta. Sen jälkeen tehtiin erilaisia puhdistus/kiillotustestejä. Puhdistusmemetelmäksi testien jälkeen valittiin kiillotustahna, joka poisti sekä rasvaisen lian että hapettumat, muttei muuttanut metallin väriä. Valaisimet puhdistettiin ja kiillotettiin kiillotustahnalla. Käsittely joudutiin toistamaan useamman kerran, pahiten syöpyneitä kohtia ei ollut mahdollista saada kiiltäväiksi.Tämän jälkeen kiillotus viimeisteltiin kiillotusliinalla. Kiillotuksen jälkeen, aiemmasta, messingille sopimattomalla aineella käsittelystä johtuen, messingille ominainen hapettuminen käynnistyi huomattavan nopeasti. Tämän pysäyttämiseksi työn tilaaja päätti, että lakkaamattomat valaisimet ja kruunut lakataan. Osa seinävalaisimista on ilmeisesti myöhemmin valmistettu ja alkujaankin lakattu, jolloin hapettumista ei ole tapahtunut. Nämä valaisimet puhdistettiin miedolla saippualiuoksella ja kiillotettiin kiillotusliinalla.
Työtilaa ainakin riitti, valaistuksen kanssa oli heikommin.

Vasemmalla ennen puhdistusta, keskellä puhdistuksen ja kiillotuksen jälkeen, oikealla lakkauksen jälkeen.

Kattokruunun kynttiläarmit purettiin osiin. Steariinin jäänteet liuotettiin keittämällä, jonka jälkeen ne pestiin miedossa astianpesuaine-ammoniakkiliuoksessa rasvan ja muun lian poistamiseksi. Uriin ja kaiverruksiin kivettynyttä vanhaa kiillotusaineen jäämää poistettiin mahdollisuuksien mukaan mekaanisesti puutikulla, lopuksi alkoholiin kastetulla vanutikulla. Kaikkea jäämää oli mahdotonta puhdistaa, olisi ollut vaarana messinkipinnan vaurioituminen. Lopuksi kaikki osat pestiin kiillotusaineen jäämistä astianpesuaine-ammoniakkiliuoksella ja huuhdeltiin kuumalla vedellä sekä kiillotettiin kiillotusliinalla.

Kruunu puhdistuksen jälkeen.
Tällainen työskentely isolla työmaalla on aina kiinnostavaa. Tapaa uusia ihmisiä ja ”saa” viedä konservoinnin ilosanomaa rakennustyömaille. Täytyy kyllä sanoa, että Kuusamon kirkon työmaalla oli erittäin hyvä työskennellä. Myös kirkon suuri koko ja korkeus oli oikein piristävää ja kuntoakohottavaa.


Eräs toinen matkatyö kohde oli hiukan lähempänä ja vaati vain pidennetyn viikonlopun.
Kipsiveistoksen pinta oli likainen ja siinä on pieniä kolhuja. Vasemmassa kädessä, kyynärpään alapuolella oli paha murtuma. Kipsi oli irti tukiraudoituksesta ja vanhat korjaukset ovat irronneet. Korjaukset oli tehty vanhan maalikerroksen päälle käyttämällä kipsiin kastettua kangasta, joka oli nyt siis irronnut alustasta.

Veistoksen pinta kuivapuhdistettiin pölystä. Sen jälkeen tutkittiin vasemmassa kädessä oleva vaurio ja päädyttiin poistamaan osa jo melkein irronneista paloista. Tässä kohdassa oli vanhoja paikkauksia, joiden kunto ei ollut kovin hyvä.

Paikalleen jätettyjen osittain irronneiden kipsipalojen murtumakohdat avattiin, jotta niihin saatiin injektoitua kiinnitysainetta.

Tämän jälkeen veistokseen kiinnitettiin takaisin yksi suurempi irroitettu pala ja loput vauriokohdat ja saumat täytettiin kipsillä ja muotoiltiin ympäristöön sopivaksi. Ennen täyttöä ja palojen kiinnitystä korjauskohtien kipsipinnat eristettiin. Lopuksi uusi pinta paikkamaalattiin.




Yksi tämän työn hienoja puolia on se, että pääsee moniin paikkoihin käymään. Monesti myös majoitustilat ovat kokemisen arvoisia sekä paikalliset ruokapaikat. Toukokuussa olin Alavudella alttarimaalausta puhdistamassa ja sain asua seurakunnan nuorisotiloissa.
Alttaritaulun telineiden suunnittelu.

Pintalian poistoa.


Päivän pumpulitupposaldo.

Pintalikaa poistettu; kuvan oikealla yläreunassa puhdistettu alue.
Hauskinta ehkä oli se, että lauantai-iltana paikallisessa kuppilassa oli Ismo Alangon keikka. Enpä ole ennen päässyt hänen keikalleen noin pieneen ja intiimiin tilaan. Ja Ismo bändeineen veti keikan täysillä välittämättä vähäisestä yleisömäärästä.
Nyt odottavat uudet projektit ihan työhuoneella. Tässä yksi esimerkki:


Hyvää loppuvuotta kaikille!
Jäämme odottamaan joulukuun kirjoittajaa,
Liisa